Espanjan valtiovarainministeri Cristobal Montoro totesi tiistaina, että lainamarkkinat ovat käytännössä sulkeutumassa Espanjan nenän edestä.
Hän sanoi myös, että Espanjan pelastaminen ei onnistuisi hätäapupaketilla, vaan se vaatii mekanismeja, jotka yhdentävät Eurooppaa entisestään.
Montoro antoi ymmärtää, että Espanja ei enää omin toimin pysty rahoittamaan Espanjan pankkeja vaan tarvitsee EU:ta tähän.
Tähän asti hallitus on korostanut, että Espanja pystyy hankkimaan rahat omin voimin.
EU-komission varapuheenjohtajan Olli Rehnin mukaan Espanja ei ole pyytänyt EU:lta rahoitusapua.
Uutistoimisto Reutersin lähteiden mukaan Saksa patistaa Espanjaa pyytämään apua Kreikan, Irlannin ja Portugalin lailla.
Espanja myy torstaina parin miljardin edestä lainapapereitaan testatakseen markkinakuntoaan. Sen 10-vuotisen lainan korko on noin 6,5 prosentissa, lähes sietämättömän korkealla.