Perussuomalaisten mielestä hallitus tarjoaa yhä samaa pakettia kuin tähänkin asti, vaikka esitystä on hieman pehmennetty.

-Sitä pitää käsitellä samana kuntakarttana, mikä helmikuussa tuotiin, ja johon viime viikolla liimattiin päälle sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, sanoo kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala, joka keskiviikkona käyttää perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron eduskunnan kuntakeskustelussa.

Saarakkalan mielestä kuntarakennelain lykkääminen ensi vuoden kevääseen on poliittista takitikointia.

-Hallituspuolueet pelkäävät saavansa kuntavaaleissa takkiinsa, ja siihen niillä ei ole varaa. Kunnissa pitää nyt tiedostaa, että hallitus ei aio mitenkään perääntyä, vaan tällä tarvoin harhauttaa kuntalaisia, Saarakkala jyrisee.

Jotain hyvääkin Saarakkala hallituksen toimista löytää.

-Uudistustarve on ja kunnissa pitää se nyt tiedostaa. Kunnille pitää kuitenkin antaa itse mahdollisuus valita liitoskumppaninsa ja sitä tässä ei nyt oikein luvata, Saarakkala valittelee.

Keskusta luottaisi liitosten sijaan kuntien yhteistyöhön

Pienempi oppositiopuolue keskusta epäilee, että hallitus tavoittelee edelleen 70:tä suurkuntaa, mutta on siirtänyt ratkaisut kuntavaalien ylitse. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen epäilee, että hallitus pelkää kansalaisten tuomiota kuntavaaleissa.

- Näyttää siltä, että hallitus ei ole ottanut huomioon kuntien viestiä vaan ajaa edelleen suurkuntahankettaan, nyt se vain pitkittää sitä yli kunnallisvaalien. Taitaa olla ajanpeluusta kyse, tuomitsee Tiilikainen.

Keskustan mielestä terveyspalvelujen järjestäminen on edelleen tärkeämpää kuin kuntarajojen muutokset.

- Keskustan malli on se, että kootaan voimavaroja kuntien yhteistyössä järjestämään perusterveydenhoitoa ja sairaanhoitoa maakunnittain tai muuten sopivina alueina. Ei yksittäiset kunnat pysty teveyspalveluja ja erikoissairaanhoitoa jatkossakaan järjestämään. Yhteistyötä tarvitaan joka tapauksessa, arvioi eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tillikainen.