Ravintoloiden aukioloaikoihin tai oluen vahvuusasteeseen ei ole tulossa muutoksia lähitulevaisuudessa. Ministerityöryhmän käsittelyvaiheessa olevasta ohjelmasta on pudotettu pois kärkevimmät alkoholiryhmän muutosehdotukset.
- Vaikka varsinaisia toimenpide-esityksiä ei ole, niin hyvää pohjatyötä on tehty, sisäasiainministeri ja työryhmän puheenjohtaja, kristillisdemokraattien Päivi Räsänen sanoo.
Uusi sisäisen turvallisuuden ohjelma pitää sisällään ehdotukset esimerkiksi sosiaalisen median kautta organisoitujen tapahtumien järjestäjänvastuun tiukentamisesta ja lasten leikkipaikoilla juopottelun kieltämisestä.
- Selvitetään mahdollisuuksia kieltää alkoholin nauttiminen nimenomaan lasten leikkipaikoilla, joista on tullut kaikkein eniten valituksia ja huomioita, Räsänen kertoo.
Hänen mukaansa lähtökohtainen tarkoitus ei ole ollutkaan kieltää kokonaan puistoalueilla alkoholin nauttimista.
- Ei varmasti lähtökohtainen, toki tässä valmistelun aikana on monenlaisia ehdotuksia pyöritelty ja on käyty hyvin laajaa keskustelua työryhmässä.
Sisäministeri ilmoittaa itse tukevansa alkoholilain kiristämisehdotuksia jatkossakin. Räsäsen mukaan ravintoloiden aukioloaukoja ja keskioluen laimentamista koskevat kysymykset otetaan uudelleen käsittelyyn ensi syksynä alkoholilain kokonaisuudistuksen yhteydessä.
- En ole pettynyt. Luulen, että kun saadaan tuo sisäisen turvallisuuden ohjelma käsiin ja nähdään, minkälainen tämä tekstiluonnos on, niin sieltä selviää, että myös sisäisen turvallisuuden ministeriryhmän näkemykset ohjaavat lainuudistustyötä ihan oikeaan suuntaan.
Hallitus käsittelee asiaa tiistaiaamuna.