Kesä, tuo esineellistämisen vuodenaika. Aika, jolloin vartalo ja iho jälleen tulevat esille. Aika, jolloin miehen katseella on paikka mihin asettua.
Mutta nainen muuttuukin objektiksi - älä tuijota! Nopea vilkaisu on juuri ja juuri hyväksyttävää, pitempi katsaus rumaa, tuijotus kiellettyä ja koskettaminen laitonta. Mies on kusessa.
Silti tuijotan, kuten miljoonat lajitoverit. Joskus avoimemmin, yleensä aurinkolasien takaa pää viistosti kohteeseen päin. Salassa, mutta julkisesti.
Joskus se on vain katse, joskus enemmän. Joskus mieli alkaa aavistella rintojen muotoa, säärien sileyttä, huulten makua ja hiusten tuoksua.
Sika, sanoisi joku, mutta en tunnusta. Saatanhan ärsyyntyä niistä, jotka tuijottavat julkeasti. Niistä, joita sanotaan äijiksi. Ne voivat jopa viheltää naisen perään. Perkele, sanoo feministi sisälläni.
Jatkan silti katselua. Mitä muuta voi odottaa? Miten vähäinen pukeutuminen vähentäisi katseita? Miten miehen voi alentaa seksistiseksi, jos nainen paljastaa itseään? Eikö kaiken vaatetuksen, paljastavankin, yksi funktio ole sen huomioarvo?
Kesä on tunteita, tuoksuja ja samalla monelle kidutusta. Kauneus kulkee ylväästi ohitse, korkokengissä. Rakkaus on iltapäivälehtien parisuhdesivuilla, naapurin häissä. Kesä ja kiima koskee kaikkiin, mutta ei kosketa kaikkia.
Antakaa siis miehen edes katsoa. Ehkä tuijottaakin.