Kauppalehden pääkirjoitus toteaa, että Suomen teollisuushistorian tunnetuimpia lukuja on elektroniikan alihankinnan nousu ja tuho. Nokian nousu synnytti 1990-luvulla uuden tuotannonalan, joka jo 2000-luvulla siirtyi halvan työvoiman maihin. Kauppalehden mukaan ainakin osa tuotannosta voi palata Suomeen halpenevan elektroniikan, pitkien ympäristöarvoja vastaan sotivien kuljetusten ja automaatiotekniikan kehityksen yhteisvaikutuksesta.

Ilari Cederin kirjoittaman kolumnin aiheena on myös teknologia. Ceder kritisoi median Apple-ihannointia kolumnissaan iÄhky turvottaa maailman mediaa.

"Applen Suomessakin viime perjantaina innokkaimpien ulottuville tuoma iPhone 4 ehti näännyttää tiedotusvälineet. Kuluiko päivääkään, että palstamillejä ei olisi vienyt Suuresta Tiedon Omenapuusta pudonnut tuorein hedelmä? Eipä kulunut.", kirjoittaa Ceder.

Ceder toteaa kritiikissään, että Applen johtajan Steve Jobsin sanomiset ylittävät uutiskynnyksen, vaikka niissä ei olisi mitään sisältöä. Kolumnissaan Ceder myös kysyy, milloin viimeksi Nokian uutuus on kiinnostanut suomalaismediaa niin paljon, että siitä olisi kirjoitettu päivittäin viikkojen ajan.

Sujuvaa liikkumista ihmisille ja elintarvikkeille

pääkirjoituksessa vaaditaan, että sujuva matkustaminen turvataan Suomessa. Finncomm-lentoyhtiö on ilmoittanut arvioivansa lentoreittejä uudelleen, ja karsimista on odotettavissa. Iltalehden pääkirjoituksessa todetaan, että maakuntakeskuksista on päästävä sujuvasti niin Helsinkiin kuin maailmalle.

Iltalehti kirjoittaa, että Finncommin lentolinjojen ilmeinen karsiminen ja aie yhtiön myymisestä Air Balticille avaavat näkymän alue- ja liikennepolitiikan peruskysymyksiin. Pääkirjoituksessa pohditaan julkisen vallan ja markkinoiden roolia, ja varoitetaan valtiota ja kuntia sekaantumasta tavanomaiseen bisnekseen. Tekstin pääväittämä on se, että julkisen vallan on vastattava yhteiskunnan perusrakenteesta. Suomessa siihen ovat aina kuuluneet kanavat, satamat sekä rauta- ja maantiet. Toiveissa ovat myös vakiintuvat lentoreitit.

puolestaan toivotaan sutjakkaa liikkumista suomalaisille elintarvikkeille. Pääkirjoituksessa otetaan kantaa Venäjän Suomelle asettamaan elintarvikkeiden tuontikieltoon. Maitotuotteiden tuontikielto päättyy viimein tämän viikon lopulla. Suomalaisten lihatuotteiden tuontikiellon purusta neuvotellaan seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.

Salon Seudun Sanomat toteaa tuontikiellon olevan osa Venäjän pyrkimyksiä saada ulkomaisia yrityksiä investoimaan maahan. Yritysten Venäjälle pystyttämät tehtaat vähentäisivät tuontia, työllistäisivät paikallisia ja toisivat muutenkin lisäarvoa sikäläiseen kansantalouteen.

Salon Seudun Sanomat perustelee väitteen sillä, että elintarvikkeiden tuontikielto nostettiin neuvotteluasiaksi Suomen ja Venäjän presidenttien välillä. Näin korkean poliittisen tason kytkeminen mukaan korostaa sitä, että tuontikielto liittyy Venäjän yleiseen talousstrategiaan.