Vanhanen ilmoitti itse olevansa kiinnostunut paikasta.

Vanhanen sanoi tiedostavansa, että entisen pääministerin siirtyminen lobbariksi ei ole ongelmatonta, mutta hän aikoo olla erityisen tarkkana uudessa tehtävässä. Perheyritysten liitto on panostanut erityisesti verotukseen liittyviin kysymyksiin.

- Voitte olla aivan varmoja siitä, että tunnistan sen herkkyyden, mikä liittyy asetelmaan, että entinen pääministeri lobbaa. Ei teidän tarvitse olla siitä huolissanne, Vanhanen sanoi eduskunnassa toimittajille.

Hänen mukaansa pääministeri ottaa tämäntyyppisten etujärjestöjen edustajia vastaan kaksi kolme kertaa vaalikaudessa. Hän lisäsi tietävänsä, että myös avustajiin pyritään vaikuttamaan.

- Tiedän kyllä, missä rajat kulkevat, hän jatkoi.

Oppositiojohtaja kaipaa pelisääntöjä

Suurimman oppositiopuolueen, SDP:n, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma vaatii pelisääntöjä siihen, kuinka nopeasti pääministeristä voi tulla lobbari. Vanhasta Heinäluoma ei asettaisi karenssiin, koska pelisääntöjä ei nyt ole.

- Lähinnä se koskee sitä, että pitääkö olla joku rauhoitusaika silloin, kun merkittävistä tehtävistä niin kuin pääministerin tehtävä on, siirrytään yksityiselle puolelle, arvoi Heinäluoma.

Kalli: Seitsemän vuotta kypsyttää

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli arveli Vanhasen miettineen, minkälaisessa vyörytyksessä hän on ollut seitsemän vuotta ympäri vuorokauden siirtyessään pois politiikasta. Kalli sanoi Päivän kasvo-ohjelmassa, että ehkä juuri tästä syystä Vanhanen ei halunnut julkista tai merkittävämpää tehtävää.

Kalli aprikoi Vanhasen myös ajatelleen entisten pääministereiden, Paavo Lipposen (sd) ja Esko Ahon (kesk) ryöpytyksiä, kun he pääministeriyden jälkeen jatkoivat eduskunnassa.

Muun muassa Esko Ahon Harvard-opintovapaasta äänestettiin eduskunnassa.

Kallin mielestä entisen pääministerin siirtyminen näin nopealla aikataululla ajamaan perheyritysten etuja ei aiheuta jääviysongelmia, koska vaalirahoitusuudistuksen lainsäädännön uudistaminen on vaikuttanut myös lobbaukseen.

Eropyyntö budjetin jätön jälkeen

Vanhanen jättää kansanedustajan tehtävät sen jälkeen kun hallitus on antanut ensi vuoden budjettiesityksen.

Myös jalkaleikkaus on yhä ajankohtainen. Ajankohdasta neuvotellaan lääkäreiden kanssa, mutta Vanhanen arveli, että ensimmäiset viikot uudessa tehtävässä menevät kainalosauvoihin nojatessa.

Puhemies Sauli Niinistö (kok.) arvioi, että Vanhasen erolle kansanedustajan tehtävistä on riittävät perusteet etenkin kun lähtö ajoittuu vaalikauden loppuun. Hän kuitenkin muistutti suuren salin eli kansanedustajakollegojen tekevän lopullisen päätöksen.