Juhannukseen osuu jännittäviä politiikan huipennuksia. Vilkuilematta historiaa syvälle, esiin nousee kolme tapahtumaa. Ensimmäinen ajoittuu Suomen Kuvalehdessä juhannuksena 1979 julkaistuun valtioneuvos Johannes Virolaisen haastatteluun. Virolainen arvioi kokoomuksen jäämisen Mauno Koiviston hallituksen ulkopuolelle selittyvän yleisillä syillä, ” jotka jokainen käsittää, kun ottaa huomioon Suomen aseman”. Rivien väleihin sisältyi kommunistisen Neuvostoliiton tahdon kunnioittaminen. Suomettumiskeskustelua vastaan taistellut tasavallan presidentti Urho Kekkonen hirmustui ja julisti Virolaisen antaneen ”väärän kuvan Suomen ulkopolitiikasta ja kansainvälisestä asemasta”. Kekkosen ja Virolaisen suhteiden tulehtuneisuus paheni. Jälkeenpäin arvioituna Virolainen tokaisi vain totuuden, joka oli arka ja jota ei haluttu virallisesti tunnustaa.
Anneli Jäätteenmäki jätti hallituksensa eronpyynnön ns. Irak-vuodon takia juhannuksen 2003 aattotunnelmissa. Pääministeriys kesti runsaat kaksi kuukautta. Käänteet ovat kiistanalaisia. Paljon on kansalaisia, joiden mielestä Jäätteenmäen rohkeus silloisissa eduskuntavaaleissa säilytti Suomen perinteisen liittoutumattomuuden, vaikka Yhdysvaltain vanaveteilyyn Irakissa ilmeni ankara paine.
Mari Kiviniemen nousu juhannusviikolla 2010 pääministeriksi sujui ilman jylyä. Seitsemän vuoden pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti viime joulun kynnyksellä siirtyvänsä sivuun keskustan kesäkuisen puoluekokouksen jälkeen.
Vanhasen ratkaisun syitä arvuutellaan. Jalkakirurgiset perusteet eivät tunnu riittäviltä. Lujahermoinen Vanhanen on pitänyt pintansa. Hän sanoo täydentävänsä taustoja muistelmissa, mutta vaikutelmaksi muodostuu, ettei niihin sisälly vavahduttavaa.
Matti Vanhasen pääministeriys ansaitsee hyvän mainesanan. Hän vaali hallituksensa eheyttä ja työkykyä. Vanhanen vaikutti kokoomuksen ja keskustan iänikuisen kampituksen vähentymiseen. Vuoden 2006 presidentinvaalien toisen kierroksen yhteinen esiintyminen huokui reiluutta. Tällä on merkitystä keskustan ja kokoomuksen kanssakäymisessä.
Puolueen puheenjohtajana Vanhanen sujutteli kehnosti. Yksityiselämän kömpelyydet söivät miestä. Virkamiesmäinen olemus ohensi Vanhasen kenttäkelpoisuutta maakunnissa. Tämä näkyi tappioina vaaleissa. Kirkkaaksi saavutukseksi on silti kirjattava keskustan säilyminen suurimpana puolueena kevään 2007 eduskuntavaaleissa.
Reipas pääministerijakso on riittävä peruste Vanhasen asialliselle kohtelulle tasavallan tärkeissä tehtävissä. Kyse on kansanvallan kunnioittamisesta. Tuskin Vanhanen hinkuaa istua loppuaktiivielämänsä kansanedustajana. Kokenut pääministeri on kelpoisa Suomen Pankin johtokuntaan tai muuhun vankan taidon tehtävään.
Mari Kiviniemen askel lienee tänä juhannuksena kevyt ja toiveikas. Hän selviää vähintään tyydyttävästi pääministeriydestä. Mutta kuinka hän pärjää eduskuntavaaleissa? Niistä rakentuu jälleen pääministerikilpa. Kokoomuksen Jyrki Katainen, keskustan Mari Kiviniemi vai sosiaalidemokraattien Jutta Urpilainen? Katainen on velä ykkönen. Kiviniemi ja Urpilainen kisaavat, kumpi kohoaa Kataisen vaihtoehdoksi. Urpilaisen otteellisuus on kohentunut, mutta ei hän etene suosikkina. Kiviniemellä uusimpana ja kuitenkin kokeneena tulokkaana on sauma voittoon. Kataisen luotsaaman kokoomuksen murskaavuus voi hyvinkin kaventua tai kuivua, mistä tuoreet mielipidetutkimukset antavat viitteitä.
Teknologian puhuri puskee kustantamoja
Kustantamoissa kuohuu. Teknologia mullistaa ihmisten ajankäyttöä ja tottumuksia tavoilla, joita kukaan ei hallitse. Ihmiset lukevat paljon, mutta netin anti murjoo tutun painetun sanan mahtia.
Sanoma-konsernin arvovaltaa tihkuva WSOY kyllästyi kansainväliseen suosikkikirjailijaansa Sofi Oksaseen. Se sanoi Oksasen sopimuksen irti. Kirjailija oli esittänyt kritiikkiä WSOY:n johtoa ja tapoja kohtaan.
Sofi Oksaselle löytyy kustantaja. WSOY.n ratkaisun järkevyys tiedetään myöhemmin. Vaikka laissa edellytetään työntekijän edistävän palvelemansa yrityksen menestystä, kustantamiseen liittyy tavallista suurempi sallivuus. Liikutaan sananvapauden ja pyhien inhimillisten arvojen alueilla.
WSOY:llä on oikeutuksensa ratkaisuun. WSOY:n liiketaloudesta vastaavan hollantilaisen Jacques Eijkensin Helsingin Sanomille antama haastattelu on piirto ajastamme. Hän tunnustaa, ettei lukeminen mahdu hänen harrastuksiinsa. Hän ei puhua suomea, WSOY:n pääympäristön kieltä. ”Suomessa on erinomaisia kirjailijoita, luultavasti parempia kuin esimerkiksi Hollannissa, mutta alan kaupallistamisessa Suomi tulee jälkijunassa”, Eijkens lataa. Hän haluaa muutosta WSOY:n luutuneiksi kokemiinsa menettelyihin ja antaa tuen yhtiön suomalaiselle johdolle.
Sofi Oksanen lienee todellisuudessa yksi kaupallisimpia kirjailijoitamme, ihan vain persoonallisuutensa voimalla. Hän on oivallinen kirjailija ja esiintymisillään vankka myyntitykki. Hän on varmaan kustantajalleen hankala, ei suinkaan mukava tyyppi. Kaikkea makeaa ei sentään voi edes kustantaja aina saada.
WSOY avaa tuoreita kaupallisia suuntia ja vähentää kolmisenkymmentä työntekijäänsä. Muutkin kustantajat sopeuttavat ja sopeutuvat. Kuinka käy kirjan, kirjallisuuden? Samaan rimpsuun voi lisätä: kuinka kaikki tämä heijastuu sanomalehdistön huomiseen? Suomi ei sittenkään jää saarekkeeksi, joka livahtaa kuin koira veräjästä ja välttää muussa maailmassa ilmenneet painetun sanan ja teknologian murroksen.
Luonnon ja mielen maalari Veikko Mäkeläinen
Hannu Castren ja Louna Lahti ovat toimittaneet arvoteoksen ”Luonnon ja mielen maalari Veikko Mäkeläinen”.
Kyseessä on jalo kulttuurinen teko. Kaupallisuus leijuu kaukana, mutta rakkaus taiteeseen on läsnä joka sivulla, jokaisessa kuvassa, joka rivillä. Teos edistää keskisuomalaista identiteettiä ja tekee ansaitusti kunniaa vuosina 1930 – 2003 eläneelle Valkjärvellä syntyneelle taiteilijalle. Luonnosta ja maaseudusta hän ammensi luovuutensa. Juupajoelta hän muutti Jyväskylään, jossa hän teki varsinaisen elämäntyönsä. Päätukijana ja ymmärtäjänä oli nuoruuden rakastetusta sielukkaaksi vaimoksi kasvanut Armi.
Veikko Mäkeläinen oli lahjakas taiteilijamestari ja toimelias kulttuurivaikuttaja. Hän otti malttavaisesti mutta tarvittaessa terävästi kantaa. Hän kantoi vastuuta muun muassa Jyväskylän Taiteilijaseurassa ja Taiteilijatalosäätiössä, Alvar Aalto -seurassa, Jyväskylän Kesässä, Keski-Suomen läänin taidetoimikunnassa ja Suomen Kuvataidejärjestöjen liitossa.