Keskustan edellinen puoluekokous oli kaksi vuotta sitten Joensuussa. Silloin tuskin kukaan osasi aavistaa millainen kieputus puolueella on vielä edessään. Vaalirahakohu on vellonut pitkään. Kansa on kummastellut myös Joutsen Media -yhtiön asioita ja puolueen jäsenkorttisotkuja.
Perjantaina alkavassa Lahden puoluekokouksessa keskusta hakee uutta ilmettä. Henkilövalinnat ovat nyt poikkeuksellisen mielenkiintoisia. Vuodesta 2003 lähtien keskustaa luotsannut Matti Vanhanen luopuu tehtävästä. Puoluesihteerin paikasta kilpailevat Jarmo Korhonen ja Timo Laaninen.
Kääriäinen Kiviniemen taakse
Eduskunnan iisalmelainen varapuhemies Seppo Kääriäinen ilmoitti torstaina tukevansa puheenjohtajaksi hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemeä. Kääriäinen ei ole kuitenkaan puoluekokousedustaja.
Siilinjärveläinen Leila Strömberg on osallistunut puoluekokoukseen useita kertoja. Keskustan jäsen hän on ollut vuodesta 1966 lähtien. Nyt odotettavissa on värikäs kokous.
- Lahden puoluekokous on varmasti historiallinen. En muista koskaan, että olisi ollut näin suuria jännitteitä ennakkoon, sanoo Strömberg.
Kuopiolainen keskustavaikuttaja Anssi Laine on ollut mukana kaikissa puoluekokouksissa 2000-luvulla. 1990-luvun lopulla puolueeseen liittynyt Laine ennakoi todellä sähköistä ja jännittävää kokousta.
Siilinjärveläinen Leila Strömberg kannattaa puheenjohtajaksi Mari Kiviniemeä. Laine arvioi puheenjohtajavalinnan menevän toiselle kierrokselle.
-Suosikkini on Mauri Pekkarinen, sanoo Laine.
Uudeksi puoluesihteeriksi molemmat kannattavat Suomenmaan päätoimittajaa, Timo Laanista.
Uudella johdolla on paljon työtä
Tulevalla puheenjohtajalla riittää paljon urakkaa puolueen tilanteen rauhoittamisessa.
- Pöytä on puhdistettava tarkasti kaikista vaalirahasotkuista. Keskustan on linjattava miten kehitämme yhteiskuntaa, sanoo Anssi Laine.
Lahdessa Keskustan uudesta puoluejohdosta on päättämässä satoja savolaisia puolueaktiiveja. Keskustan uusi puoluejohto valitaan lauantaina iltapäivällä. Siilinjärveläinen Leila Strömberg vaatii puoluetta uudistumaan. Vanhat asiat on selvitettävä tarkasti.
- Meidän on voitava luottaa siihen, että kaikki sotkuasiat on käsitelty. Nyt on välillä tuntunut siltä, että en minä ole tämmöisen puolueen jäsen, toteaa Strömberg.