Paula Lehtomäki kirjoittaa torstaina ilmestyneessä kolumnissaan, että vaalikiertue on sujunut pääosin reilun pelin hengessä, mutta joitakin asioita tiukka kampanjatilanne on paljastanut. Tämän enempää Lehtomäki ei moitteitaan halua avata eikä nimillä puhua, mutta hänen ministerikollegoistaan tässä todennäköisesti on kyse.
- Kuluneella viikolla ja ehkä vähän aiemminkin on saatu kritiikkiä harjoitettua politiikkaa kohtaan. Minusta on tärkeä muistaa, että hallitusohjelma ja ne ratkaisut, joita keskusta on näiden vuosien aikana edistänyt ja edustanut, niin niistä on päätetty hyvin pitkälti yhdessä.
Paula Lehtomäki sanoo saaneensa viestejä siitä, että joidenkin ehdokkaiden mielipiteet ovat kampanjan aikana vaihdelleet hieman sen mukaan, missä niitä on esitetty. Lehtomäki korostaa, että luottamusta herättää vain se, että on Helsingissä samaa mieltä kuin Savossa.
- Enemmänkin tämä toteamus on muistutus siitä, että johdonmukainen politiikka pohjautuu siihen, että on yksi linja ja yksi mielipide kuhunkin asiaan, eikä se riipu siitä millainen mielipideilmasto yleisön joukossa on, Lehtomäki sanoo.
"Kiviniemi on joukkuepelaaja"
Paula Lehtomäki on monien muiden tavoin sitä mieltä, että keskusta tarvitsee uuden alun, ja hänellä on vahva käsitys siitä, millaisella johtajakokoonpanolla tähän päästään.
- Parivaljakko Kiviniemi-Laaninen olisi paras tästä ehdokasjoukosta johtamaan sitä joukkuetta joka vie keskustan uuteen alkuun.
Lehtomäki kehuu mm. Kiviniemen vahvaa asiaosaamista.
- Minulla on luja luottamus siihen, että politiikassa ei pelkästään toivolla ja rakkaudella voi ratsastaa, vaan asioilla on myös merkitystä. Hän on aito joukkuepelaaja sillä tavalla, että hän on kiinnostunut muiden ihmisten näkemyksistä ja osaa ottaa ne huomioon, ympäristöministeri sanoo.
Kääriäinen: Puolueen luottamus palautettava
Keskustavaikuttajien lista Mari Kiviniemen takana alkaa siis olla pitkä. Liikenneministeri Anu Vehviläinen, europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki ja ympäristöministeri Paula Lehtomäki. Iltapäivällä joukkoon liittyi myös varapuhemies Seppo Kääriäinen.
Kääriäisen mukaan luottamuksen palauttaminen puolueeseen on välttämätön ehto kannatuksen kasvulle.
- Neljästä erinomaisesta ehdokkaasta minä pidän Mari Kiviniemeä tässä tilanteessa parhaana vaihtoehtona. Hänellä on parhaat edellytykset eheyttää keskustaa tässä tilanteessa, saada tälle puolueelle uskottavuutta ja johtaa puolue vaalimenestykseen ensi kevään eduskuntavaaleissa, Kääriäinen toteaa.
Kääriäinen muistuttaa siitä, että keskustan kenttäväki on täysin ulkopuolella kaiken koetun kohinan.