Keskustan oma shamaani, ajoittain maan alle katoava ja loveen sekä tarvittaessa jopa kiusaukseen lankeava venkula Jarmo Korhonen on tullut esiin. Oli kalassa. Otti asioihin etäisyyttä kuten Matti Vanhanen. "Minusta on tehty tämän tarinan roisto", hän vaikertaa. Jarmo puhuu totta - kuin autokauppias. Mutta hän ei lannistu, hän antaa itsensä Keskustan käsiin. Suomen Keskusta, ei niin kuin minä, vaan niin kuin sinä tahdot.

Ei noin hyvää miestä voi kivittää. Ei ole rengin vika, jos kartano rapistuu.

Missä oli piiskaa heiluttava isäntä, missä kaapin paikan tunteva emäntä, kun Korhonen pisti hösseliksi? Isäntä-Matti mutisi, kun piti puhua kuin aikamies.

Matti, Matti, kovan onnen lapsi, joka nousi pääministeriksi puun takaa kesällä 2003. Ja edelleen Matti seisoo puun takana, tuo yksinäinen, koko ajan hiukka eksyksissä oleva herra. Puolitotuus, jonka puhekin jää osin puun taa piiloon.

Matti on varmaan rautahermoinen ja päättäväinen talousmies, mutta Keskustan Moosesta hänestä ei tullut. Kansa levisi erämaahan ja sinne katosi myös keskustan henki. Häntä alkoi heiluttaa keskustalaista koiraa. Ja nyt Matti saa mennä, mutta Jarmo jatkaa. Ja Jarmon takana loistaa vanhan Väyrysen muikea hymy.

Minä näin ennusunen. Näin, miten etelän media kivitti ja omat koirat piinasivat Jarmoa. Sitten aistin profeetta Väyrysen, tervapaanukirkon herran ja viinitilan isännän vakaana kultaisella tuolilla kaiken tuollaisen yläpuolella. Näin sanan valtiomies. Hän alkoi profetoida - puolue menettää toistakymmentä paikkaa ensi vuoden eduskuntavaaleissa. "Valitkaa minut! Minussa yhdistyvät kaikki vahvuudet!" Sen jälkeen hän tempaisi Jarmon, opetuslapsensa kainaloonsa jyristen kokousväelle: "Tämä on minun homie, kotipoika. Antakaa hänelle anteeksi, sillä hän ei tiennyt eikä tiedä, mitä tekee, mutta hän on supliikkimies ja sen minkä hän rehellisyydessä häviää, hän vikkelyydessä voittaa.

Näin Paavon nousevan kruunattuna seisomaan. Me, Paavo Väyrynen, Jumalan armosta ja alkiolaisen ydinvoiman ja joukon tahdosta, me pelastamme teidät. Ja näin Väyrysen hamuilevan kainaloonsa pääministerin salkkua hokien: minun, minulle, minä, me Paavo Väyrynen olemme Suomen todellinen keskusta, maan napa.

Paavostako puheenjohtaja? Korhonen uudelleen puoluesihteeriksi? Heräsin hiestä märkänä.

Mutta Paavo Paavo, kovan onnen lapsi – ihan vaan tiedoksi. Ei puolueen puheenjohtajuus tee sinusta pääministeriä. Perustuslain 61 pykälässä todetaan, että eduskunta valitsee pääministerin, ei kepun puoluekokous. Tasavallan presidentti nimittää hänet sitten tähän virkaan. Arvaapa, nimittääkö presidentti sinua ikinä pääministeriksi?

Vaivuin uudelleen uneen. Jossain kaukana Jyrki Katainen, Caj-Jöran, Jutta Urpilainen sekä Mikael Junger nostivat voitonmaljan Jyrkille. Kutsuivat sitä pääministerin maljaksi.