Väyrysen mielestä kunta- ja ympäristöpoliittisen linjan toteuttaminen on vienyt keskustan kannatuksen aallonpohjalle.
-Olen tyytymätön siihen poliittiseen linjaan, jota näillä aloilla on toteutettu. Se on syynä siihen, että meidän kannatuksemme on alentunut. Vähintäinkin kehityskeskusteluja pitäisi näillä sektoreilla käydä Lehtomäen ja Kiviniemen kanssa, Väyrynen toteaa.
Hän sanoo, että myös henkilövaihdoksia saatetaan tarvita, jos hän pääsee johtamaan keskustaa.
-Jos olen hallitusta muodostamassa, haluan saada muutamia muutoksia keskustan hallitusryhmän toimintaan. Tarvitaan uutta otetta ja uusia painotuksia, jotta voisimme menestyä ensi kevään eduskuntavaaleissa. Osa muutoksista voidaan saada keskustelujen avulla, mutta henkilövaihdoksiakin saatetaan tarvita, Väyrynen sanoo.
"Korhosta ei kuunnella"
Hallituksessa ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä toimiva Väyrynen valittaa, ettei puoluesihteeri Jarmo Korhosta ole kuultu poliittisissa kysymyksissä. Väyrysen mukaan keskustan kannatus olisi parempi, jos Korhosta kuunneltaisiin.
-Epäluottamus on syntynyt siitä, puolueen poliittinen linja ei ole keskeisissä asioissa vastannut meidän suuren kannattajakunnan toiveita. Jos olisi kuunneltu enemmän Jarmo Korhosta politiikan kysymyksissä, niin kannatus olisi varmaankin parempi. Mutta ei ole kuunneltu, eikä minuakaan, Väyrynen toteaa.
Ulkoministeriön tiloissa pidetyssä tiedotustilaisuudessa Väyrynen kertoi, että kaikilla kandidaateilla on vielä hyvät mahdollisuudet puheenjohtajapelissä.
-Arvelen, että minulla on hyvät mahdollisuudet päästä toiselle kierrokselle ja voittaa siellä, Väyrynen sanoo.
Hänen mukaansa minihallitusneuvotteluista syntynee lyhyt talouspoliittinen asiakirja.
-On varmaan paikallaan tarkastella talouspoliittisia linjoja tässä yhteydessä. Siitähän on tullut meille hyvin ristiriitaisia evästyksiä mm. EK:n ja SAK:n taholta, Väyrynen sanoo