Timo Laanisen mukaan muun muassa moni kansanedustaja on epäillyt puoluetoimiston jakaneen viime vaalien ehdokkaita vaalirahojen jaossa vuohiin ja lampaisiin. Tämä on johtanut puolueen sisäiseen epäluottamukseen.
- Tulevaisuudessa ei saa syntyä minkäänlaista epäilyä, että puoluetoimisto ohjailisi vaalitukea. Kaikkiin ehdokkaisiin on suhtauduttava tasapuolisesti, sanoo Laaninen.
Viimeisin humoristinen episodi, jossa puoleen hallintopäällikkö Aki Haaro pakenee toimittajia aitojen yli, kertoo Laanisen mukaan hyvin puolueen ongelmista julkisuuden kanssa.
- Jos tulen valituksi, ensimmäinen ohjeeni toimiston työntekijöille on, että toimittajia ei juosta karkuun, lupaa Laaninen.
Laanisen mukaan Keskusta ei ole pystynyt hallitsemaan julkisuutta.
- Julkisuutta hallitaan kertomalla heti kaikki, eikä pieninä annoksina kuten vaalirahoituskohussa on käynyt, sanoo Laaninen.
"Voitan tämän vaalin"
Laaninen sanoo yllättyneensä oman lehtensä Suomenmaan taustalla käydystä valtataistelusta, jossa omistajatahon Suomen Joutsenen hallituksen kokoonpano vaihtui yllättäen täysin toiseksi kuin oli alunperin sovittu. Vallankaappauksen taustalla epäiltiin olleen puoluesihteeri Jarmo Korhonen. Korhonen on kiistänyt osallisuutensa.
Laaninen haluaisi käytyjen keskustelujen jälkeen uskoa, että episodin taustalla ei ollut halu vaikuttaa hänen päätoimittajuuteen tai puoluesihteeriehdokkuuteen. Suomen Joutsenen valtataistelu tuli kuitenkin täytenä yllätyksenä.
-Olihan se aika outo tilanne kun heti puoluesihteerikisaan lähdön jälkeen tullaan kysymään, että onko minulla paluuta Suomenmaahan, sanoo Laaninen.
Laaninen ei ole huolissaan puoluekokouksen valinnoista.
- Minulla on vahva usko, että voitan tämän vaalin, sanoo Laaninen.