Sievin Syyry uudelleen selviteltävien joukkoon
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen lehtihaastattelu on nostanut ydinjätekeskusteluun 80- ja 90- luvulla tutkitut sijoituspaikat, kuten aikaisemmin hylätyn Sievin Syyryn.
Keski-Pohjanmaa-lehden mukaan ministeri Pekkarinen piti viime viikolla kysyttäessä mahdollisena, että 80- ja 90-luvulla tehdyt tutkimukset ydinjätteen loppusijoituksesta otetaan huomioon myös mahdollisessa uudessa tutkimuskierroksessa.
Pekkarinen tähdentää YLE Oululle, ettei hän ole ottanut kantaa mihinkään yksittäiseen sijoituspaikkakuntaan.
Sievin Suojelijat säikähtivät
Ministeri Pekkarisen haastattelulausunto pilasi päivän parinkymmenen vuoden ajan Sieviä ydinjätteiltä suojellulta emäntä Tarja Torvikoskelta
-Ensin tuli järkytys, sitten vihastus, että alkaako tämä taas. - Aikanaan sanottiin, että Sievi jäi viidenneksi ydinjätteiden sijoituspaikkavertailuissa. Selvää kauhistelua ja ihmettelyä on tullut, että eikö me koskaan päästä tästä eroon.
Sievin Suojelijat lopetti toimintansa vuonna 1992 tarkoituksensa täyttäneenä. Sieviläisadressiin kertyi aikanaan 7000 nimeä, yli puolet asukkaista allekirjoitti ydinjätteitä sijoittamista vastustavan paperin.
– Täällä oli semmoinen asenne, että emme halua ikuista kaatopaikkaa meidän vesikaivon viereen. Tutkimuspaikka sijaitsee useamman kymmenen tuhannen ihmisen vedenottopaikan läheisyydessä.
Ydinjäte ehkä Simoon tai Pyhäjoelle
Fennovoiman ydinjätteet voivat päätyä myös uuden ydinvoimalan sijoituspaikkakunnalle, arvioi keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli Kalevan haastattelussa.
Simoon tai Pyhäjoelle ydinvoimalaa suunnitteleva Fennovoima ei ole vielä päättänyt paikkaa, johon se sijoittaa käyttämänsä ydinpolttoaineen jätteet.
Kallin mukaan ydinjätteen sijoitusvaihtoehdot ovat Eurajoella sijaitseva luolasto tai ne sijoitetaan sille paikkakunnalle, johon laitos rakennetaan