Keskusta lähetti kuluvalla viikolla 150 000 uutta jäsenkorttia. Kortit lähetettiin kaikille piirijärjestöjen rekistereissä oleville. Samalla nuo rekisterit yhdistettiin keskitettyyn puoluetoiminnan rekisteriin.
Todennäköisesti ainakin sadat ihmiset ovat saaneet puolueen jäsenkortin yllätyksekseen. Ilmeisesti sekaannukseen on useitakin eri syitä. Kolmenkymmenentuhannen jäsenen Pohjois-Pohjanmaan piirissä uskotaan syyn löytyvän jäsenvaalien yhteydessä puolueen jäseniksi ymmärtämättään liitetyistä henkilöistä.
- Kymmenet henkilöt ovat ottaneet yhteyttä jäsenkortin tiimoilta. Meillä on paljon tapahtunut sellaista, että kansanedustajaehdokkaista käydyn jäsenäänestyksen yhteydessä monella paikkakunnalla on kierretty joka talossa. Ja ihmisille on annettu mahdollisuus äänestää. Ja sitten osassa tapauksista ei ole tehty tarpeeksi selväksi että samalla sitten liitytään puolueen jäseneksi, kertoo keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Mikko Ruokola.