Helsinki-kirjojen julkaisema teos ilmestyy ensi lokakuussa. Korhonen mainostaa kirjaansa sanomalla kirjoittavansa Väyrysestä totuuden.
Kirjassa pyritään luomaan henkilökuvan ihmisestä ja pitkän poliittisen uran tekijästä, josta ihmisillä on oma käsitys.
Keminmaalta lähtenyt Väyrynen on ollut ministerinä seitsemässä hallituksessa; opetus-, työ- ja ulkoministerinä, ja on vuodesta 2007 lähtien ulkomaankauppa- ja kehitysministeri. Hän on yksi maan pitkäaikaisimmista ministereistä ja kansanedustajista. Väyrynen on ollut ammattipoliitikko 23-vuotiaasta lähtien, kun hänet valittiin eduskuntaan vuonna 1970.
Euroopan parlamentin jäsen Väyrynen oli 1995-2007. Keskustan puheenjohtajana hän oli kymmenen vuotta ja pyrkii nyt 20 vuoden jälkeen uudelleen puolueen puheenjohtajaksi.
Väyrynen tunnetaan myös monista julkisuuskohuista, muun muassa Neuvostoliiton suhteista ja jalasmökki- ja siihen liittyvästä eduskunnan päivärahasotkusta. Väyrynen asui käytännössä Helsingissä ja hänellä oli Keminmaalla vain pieni jalasmökki. Nuorempana Väyrynen on ollut julkisuudessa myös yksityiselämän asioista.
Väyrynen on pystyttänyt Vuokko-vaimon kanssa kotiseudulleen Keminmaalle Pohjanranta-tilan, jossa on kansanopisto, hotelli, leirintäalue, viinitarha ja suuri tanssilava. Väyrynen on mitä todennäköisimmin ehdolla myös ensi kevään eduskuntavaaleissa.
Hän on syntynyt vuonna 1946 Kemin maalaiskunnassa, joka nykyisin on nimeltään Keminmaa.