SDP:n kansanedustajat Reijo Laitinen ja Tuula Peltonen kannattavat molemmat ydinvoiman lisärakentamista. Myös Keskustan Lauri Oinonen ja Vasemmistoliiton Matti Kangas ovat sitä mieltä, että Suomessa tarvitaan lisää ydinvoimaa. Kristillisdemokraattien Toimi Kankaanniemi ei ole vielä muodostanut kantaansa ydinvoiman lisärakentamisesta.
Kyselyyn vastanneista edustajista Lauri Oinonen ja Reijo Laitinen antaisivat luvat kolmen uuden voimalan rakentamiseen. Tuula Peltonen myöntäisi luvan kahdelle voimalalle, Matti Kangas myöntäisi joko kaksi tai kolme lupaa.
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) esitteli eilen hallituksen linjauksen, jonka mukaan Suomeen myönnetään luvat kahden uuden ydinvoimalan rakentamiseen. Luvat myönnettiin Fennovoima Oy:lle ja TVO:lle. Fortumille ydinvoimalupaa ei herunut.
Kyselyyn eivät ole vastanneet Keskustan Aila Paloniemi ja opetusministeri, kokoomuksen Henna Virkkunen.
Perusteluita:
Susanna Huovinen (sd.)
"En kannata lisäydinvoiman rakentamista. Mielestäni laaja ydinvoimarakentaminen - jota hallitus nyt esittää - vie mahdollisuuden energiatehokkuuden ja energiansäästön lisäämiseltä sekä vaikeuttaa uusitutuvien energiamuotojen markkinoille pääsyä. Lisäksi on mielestäni kestämätöntä, että jätämme energiantuotantomme jätteet monien tulevien sukupolvien riesaksi. Jos hallituksen esitys kahdesta uudesta ydinvoimayksiköstä menee läpi, Suomesta tulee ydinvoiman mahtimaa. Tämä vieläpä aikana, jolloin hallituksen työssä mukana ja hallituksen aseman tukena on Vihreät."
Reijo Laitinen (sd.)
"Kyllä. Kyseessä on perusvoimaratkaisu, jota ei voida toteuttaa millään muulla tavoin kuin rakentamalla uutta ydinvoimaa. Lisäksi energiaomavaraisuuttamme täytyy parantaa vähentämällä tuontiriippuvuutta. Suomalainen teollisuus ja sitä kautta työllisyys tarvitsee hinnaltaan ja saatavuudeltaan vakaan sähkön saannin. Nyt tuodaan Venäjältä yhden ydinvoimalan verran sähköä Suomeen. Todennäköisesti 2030 mennessä kaksi nykyistä voimalaa tullaan ajamaan alas. Kivihiilen ja öljyn poltosta tulee päästä eroon. Mielellään kolme lupaa, mutta jos hallitus tuo esityksen iltakoulun mukaisena, niin tuen sitä."
Tuula Peltonen (sd.)
"Tuen lisärakentamista. Energiantarpeemme vaatii turvallisia lähteitä. Kotimaisen ydinvoiman riittävyyden turvaaminen on sen takia tärkeää. Myös metsäteollisuutemme vaatii takeen energian riittävyydestä. Uusiutuvan energian lähteitä on edelleen kehitettävä. Hyväksyn hallituksen esityksen kahdesta luvasta."
Lauri Oinonen (kesk.)
"Kyllä. Suomessa tarvitaan edullista sähköenergiaa paljon noustessa taloudellisesta taantumasta, on annettava signaali, että tässä maassa kannattaa investoida, asua ja yrittää! Ratkaisulla korvataan nyt Venäjältä tapahtuvaa sähköntuontia. Sähköä tarvitaan myös liikenteen energiana yhä enemmän tulevaisuudessa. On myös yksityisten kansalaisten ja kotitalouksien etu, että on mahdollisimman edullista sähköä riittävästi.
Hallituksen ratkaisu, joka sisältää erittäin mittavan uusiutuvan kotimaisen energian ja erityisesti metsäenergian käytön lisäyksen sekä kaksi ydinvoimalaa, on paikallaan. Olisin ollut valmis antamaan luvan myös kaikille hakijoille, ei ole hyvä, jos Fortum menee Viroon ja joudumme tulevaisuudessa Loviisan nykyisten voimaloiden vanhentuessa Viron tuonnista riippuvaksi."
Toimi Kankaanniemi (kd.)
"Kantani on aidosti avoin. Haluan kuulla mahdollisimman monien asiantuntijoiden näkemykset energian ja erityisesti sähkön tarpeen kehityksestä tulevaisuudessa keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Lisäksi haluan tietää, kuinka paljon voidaan säästää energiatehokkuutta parantamalla sekä sen, mitkä ovat uusiutuvan (bio-, tuuli-, vesi- ja muun puhtaan) energian tuotannon todelliset lisäysmahdollisuudet ja -halut sekä kustannukset. En halua karkottaa teollisuutta Suomesta pois kohtuuhintaisen energian puutteesta johtuen. Toisaalta haluan lopettaa pysyvän sähkön tuonnin Venäjältä ja täyttää sitoumuksemme globaalin ilmastonmuutoksen ehkäisemisessä luopumalla fossiilisista polttoaineista. Lisäksi haluan selvityksen nykyisten ydinvoimaloiden jäljellä olevasta käyttöajasta ja korvaustarpeesta. Myös ydinvoimaloiden turvallisuudesta ja ydinjätteen väliaikais- ja loppusijoituksen sekä käytöstä aikanaan poistettavien reaktorien aiheuttamista riskeistä, ongelmista ja kustannuksista haluan tarkat tiedot. Jos näiden faktojen yhteissummana osoittautuu, että tarvitaan ydinvoiman lisärakentamista, ei minulla ole periaatteellista lähtökohtaa vastustaa, vaikka pidänkin ydinvoimaa väliaikaisena tuotantomuotona. Olen eduskunnan talousvaliokunnan jäsen ja se kuulee kaikki asiantuntijat em. asioista ja tekee mietinnön täysistuntokäsittelyä varten. En ota siten vielä lopullista kantaa siihen, olenko nollan, yhden vai kahden ydinvoimalan kannalla. Ratkaisun teen oikeaan aikaan, kun asian käsittely etenee."
Matti Kangas (vas.)
"Kyllä tuen lisärakentamista. Metsä ja metalliteollisuus tarvitsee edullista sähköä samoin kotitaloudet.Hiilenpolttoa ei pystytä lopettamaan ilman ydinvoimalaa samoin Suomeen tuodaan kahdenydinvoimalan verran sähköä Venäjältä laitoksista joita ei Suomeen saisi rakentaa.Sekä Suomesta poistuu kaksi reaktoria käytöstä 2020 luvulla nämäkin pitää korvata. Uusiutuvien energia lähteiden tuottama sähkö on niin kallista, ettei ilman ydinvoimaa Suomi selviä kansaivälisessä kilpailussa. Mittava puunpolto voimalaitoksissa huolestuttaa; riittääkö ainespuuta metsäteollisuuden tarpeisiin tätä on epäillyt mm UPM toimitusjohtaja Pesonen.Turvetta tulisi käyttää edelleenkin nykyinen määrä lämpövoimalaitoksissa. 2-3 tuli lupa myöntää."
Anne Kalmari (kesk.)
"En tue ydinvoimaa.Tulisi satsata tulevaisuuden energiamuotoihin, joiden osaamisella ja tuotannolla tiedetään olevan kysyntää. Biomassalla (puu, peltokasvit, levät), tuulella, auringolla, maalämmöllä ja veden avulla tuotettuun energiaan. Jos jättäydymme vanhakantaisen tuotannon varaan, uusille ei synny tilaa. Jo tällä hetkellä rakenteilla oleva uusiutuvan energian lisäys tullee korvamaan arviolta puolet nykyisestä hiilivoimakapasiteetista. Energiatehokkuuden parantaminen korostuu jatkossa. Uudisrakentamisessa noudatetaan jo aiempaa tiukempaa säästönormistoa ja päästökaupan kustannukset pakottavat teollisuutta entisestään tehostamaan prosessejaan. Säästöpaineita lisää myös energian kallistuva hinta. TEM:in arviot energiankulutuksesta osoittavat, että yhdenkin ydinvoimalan kapasiteetista 4/5 menisi myyntiin. Tarve on nimenomaan kovilla pakkasilla.
En myös halua mahdollistaa energiayhtiöiden kansainvälistä bisneksen tekoa suomalaisten kustannuksella. Ne vastustavat mm. puuenergian syöttötariffia sillä, että sähkön hinta voisi nousta jopa sentin kilowatilta. Kuitenkin he vaativat lupaa kolmelle ydinvoimalalle, että voisivat myydä ydinenergiaa Keski-Eurooppaan. Yhteiskunnan pitäisi vielä rakentaa verkotkin. Sähkön hinnan on arveltu nousevan tuolloin 10- 20%.Yara:n toiminta (suomalaisilta viljelijöiltä loppuivat lannoitteet, kun maassa vain yksi monopoliyhtiö, jonka kannatti myydä ulos) opetti, että silloin kun on kyse pörssibisnestä tekevästä yhtiöstä, jolle tärkeintä on vain mahdollisimman suuret voitot, tuote myydään ulkomaille, jos siitä saa paremman hinnan. Siten valtava ydinsähköntuotannon määrä ei takaisi omavaraisuutta pakkasella. Sen sijaan se estäisi uusiutuvan energian tavoitteeseen pääsyn toteutumisen. Tavoitteeseen, johon olemme EU:ssa yhdessä sitoutuneet.
Kansainvälisten vertailujen mukaan maassamme on suhteellisesti erittäin edullista investoida ydinvoimaan ja kannattamatonta investoida esimerkiksi biosähköntuotantoon.
Kasvihuonekaasujahan ydinvoima ei kovin paljoa tuota. Kun tiedossa on ongelmat, jotka liittyvät louhintaan ja rikastamiseen ja jätteen loppusijoittamiseen, ei kuitenkaan voi puhua päästöttömästä energiamuodosta. Sähköntarve on jo pienentynyt ja energiatehokkuuden sekä energiansäästön myötä se tulee vielä pienenemään. Siksi ihmettelen, miksi voimayhtiöiden joillakin poliitikoilla on tähtäimessä tehdä Suomesta Euroopan vanhakantaisen ydinsähkön tuotannon paratiisi? Pörssiyhtiöille voitot, lapsenlapsillemme ydinjätteet ja suomalaisille korkeampi sähkön hinta. Ei käy."