Oulun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Riikka Moilanen (kesk) ei asetu ehdolle kevään 2011 eduskuntavaaleissa. Moilanen oli kansanedustajana 2003-2007, mutta putosi 5381 äänen saaliistaan huolimatta eduskunnasta 83 äänen marginaalilla Nivalan Pekka Vilkunaan. Vilkuna on myös ilmoittanut jättävänsä seuraavat vaalit väliin.

Riikka Moilanen huomasi edellisten vaalien jälkeen jääneensä eduskunnasta ja jouneensa työttömäksi. - Kotona odottivat 20 000 euron laskut. Monet eivät tiedä, että yhden kauden kansanedustajalla ei ole oikeutta nk. kansanedustajaeläkkeeseen. Nyt laskut on maksettu, kuvailee Riikka Moilanen. Hän työskentelee Pauli Moilanen Oy:n toimitusjohtajana ja omistajana.

Myös vaalirahakohu kohdistui Moilaseen Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen tuen vuoksi. - Keskustan ehdokas joutuu Oulussa käymään kalliin kampanjan ja riekkumaan naistenlehtien sivuilla. Pidin paljon lakien valmistelutyöstä ja luin illat pitkät monimutkaisia lakiehdotuksia.

- Nykyisin eduskunta on julma areena, jossa on pystyttävä populismia ruokkivaan julkisuuteen. On oltava esillä aiheissa, jotka kiinnostavat enemmän lukijoita ja juttujen kirjoittajia, erittelee Riikka Moilanen.

Oulusta ei ole tällä hetkellä eduskunnassa keskustalaista kansanedustajaa. - Annan jatkossa tukeni kenelle tahansa Oulusta eduskuntaan pyrkiv'lle ehdokkaalle, lupaa Moilanen.