Pienpuolueiden ehdokashankinta on alkanut vaihtelevasti Imatralla ja Lappeenrannassa.
Perussuomalaisilla, Vihreillä ja Lappeenrannan Myöllä ehdokkaita on löytynyt jo näin keväällä hyvin. Vasemmistoliitolla on ollut vielä hiljaista. Kristillisdemokraateilla Imatralla tilanne muistuttaa tällä hetkellä viime kunnallisvaaleja, mutta Lappeenrannassa ehdokkaita on tarjolla jopa viime vaaleja enemmän.
Kaikki pienpuolueet tavoittelevat suurempia ehdokasmääriä kuin edellisissä kunnallisvaaleissa.
Eniten varmoja ehdokkaita pienpuolueista on tällä hetkellä Lappeenrannan Myöllä, joka on julkistanut jo yli 30 varmaa ehdokasta.
Nuoret haluavat vaikuttamaan
Useista puolueista kerrotaan, että nuoria ehdokkaita on löytynyt yllättävän paljon.
- Nuoria selvästi kiinnostaa poltiikka nyt. Yllättävän monia on tullut ehdolle, kertoo Lappeenrannan Vasemmiston varapuheenjohtaja Jaakko Kokko
- Nuoria on noussut valtakunnan politiikassakin esiin, joten ehkä se rohkaisee täälläkin hakeutumaan ehdolle, arvioi Imatran Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Eija Mertanen.
- Ihmisiä kyllästyttää kaikenlaiset sotkut valtakunnallisesti ja paikallisestikin ja siksi halutaan vaikuttamaan, arvelee Imatran Vasemmiston puheenjohtaja Yrjö Ikävalko.