Viikonloppuna juhlitaan valkolakkisia ja ammatin saaneita. Setelin sujauttaminen kuoreen on se suosituin tapa muistaa juhlakalua, ja toivelistalla olleen sauvasekoittimen tai astioiden hankkiminenkin helppoa.
Mutta se kortti.Mitä siihen oikein kirjoittaisi? Mieluusti sitä jakaisi Elämänviisautta, mutta miten?
**Suuret ajattelijat ovat osanneet sanoa asiat paitsi oikein, myös hienosti. **Usein hienoimmatkin lauseet ovat kuitenkin korttivirrassa kuluneita, latteiksi lainattuja. Ja vaikka olenkin vankasti runoihminen, tahtoisin silti antaa itsenäisyyttä ja aikuisuutta opettelevalle nuorelle korulauseiden sijaan oikeita elämänohjeita.
Hyödyllisen arkitiedon kirjoittaminen korttiin tuntuu proosalliselta ja hieman epäsopivaltakin, mutta tämän minä haluaisin sanoa:
Kauppalista kannattaa kirjoittaasiinä järjestyksessä missä tavarat liikkeessä ovat. Taskuun peruutettaessa voi hyödyntää näyteikkunoiden heijastuksia. Jos ruokaan hulahtaa liikaa suolaa, kannattaa pistää raaka perunanpala hetkeksi imemään makua pois. Hellaan palaneet kastiketahrat saa putsattua sokeripalalla hinkkaamalla. Hampaat pitää harjata aina kotoa lähtiessä. Muista katsoa ihmisiä silmiin.
Muun muassa tuon kaiken vanhempani ovat opettaneet minulle, joten voidaan kai puhua perimätiedosta. Naispuolista valmistuvaa voisin lisäksi vinkata isänäidin kauneudenhoitokonstilla: naisihmisen pitää syödä viisi mantelia päivässä jotta hipiä pysyy heleänä. Mummi tiesi myös neuvoa, että aina pitää mennä itseään viisaammalle lääkärille.
Mutta miten voisi antaa lahjaksi niitä kaikkein suurimpia elämänviisauksia, niitä joita oppii vanhempia ja viisaampia seuraamalla. Niistä on usein kaikkein eniten hyötyä ja iloa elämässä. Itse olen oppinut äiten esimerkkiä seuraamalla, että jokainen ihminen on hyvä kunnes toisin todistetaan ja että ei paheksuta jos ei ole ihan pakko. Isäni opetus on luonnon ja kaiken siellä elävän kunnioittaminen. Toivon, että lauantain juhlakaluillakin on lähellään esimerkillisiä elämänviisaita äitejä, isiä, isovanhempia tai muita matkittavia.
Niin, se kortti. Ehkä tarkemmin ajatellen silaisin sen neuvolitanian sijaan jollakin suuntaa-antavalla sitaatilla. En kuitenkaan käyttäisi tunnetun lyyrikon kauniita sanoja tai filosofeista viisaimman mietteitä, vaan ohjastaisin aikuiselämään lähtijää jollakin käytännöllisemmällä ja kotoisammalla toivotuksella. Esimerkiksi siten kuin viisas äidinäitini tapasi huudella ikkunasta meidän lähtijöiden perään: Menkää korreesti! Älkää lankekko!