Mitä väliä on niin sanotulla klassisella musiikilla maailmassa, jossa joka päivä 25 000 ihmistä kuolee nälkään, aliravitsemukseen ja niiden seurauksiin? Tätä kysyy Susanna Välimäki kolumnissaan Rondo-lehdessä.
"Taloudelliselta kannalta taide ei tieteenkään kannata kuten esimerkiksi teollisuus ja varsinkin asekauppa. Taloudellisen tuoton edellyttäminen taiteelta on yhtä järjetöntä kuin vaatia, että kaupallisten yritysten hallitusten kokoukset tulisi toimittaa laulaen", veistelee Välimäki kolumnissaan.
"Olemassaolon peruskysymysten käsittely edellyttää aikaa, ei-tehokasta olemista ja hidasta pohdintaa. Teokset ovat pitkiä, yksityiskohtaisia, hämäriä ja sekavia. Ne vaativat kärsivällisyyttä, keskittymistä, avoimuutta ja tuntemattoman omaksumista."
"Musiikki opettaa kuuntelemaan pitkämielisesti. Jos emme osaa kuunnella musiikkia, miten osaisimme kuunnella toisiamme kanssaihmisiä, muita kulttuureita? Ne tuskin ovat helpommin aukeavia kuin uusi musiikki", kirjoittaa Välimäki kolumnissaan.
Rokkari on filosofi
Yliopistolehden artikkelissa Tapani Kilpeläinen leimaa Rolling Stones -yhtyeen Keith Richardsin aikamme ainoaksi elämäntapafilosofiksi. Toisin kuin akateemisilla filosofian tutkijoilla ei Richardsilla filosofia jää teoreettiseksi, toteaa Kilpeläinen.
Richards on nujertanut länsimaisen nihilismin omalaatuisin konstein, kirjoittaa Kilpeläinen. Kaunan ongelman eli olemassaolon alituisen arvostelemisen ja syyttämisen Richards on tullut kumonneeksi niin, että omien sanojensa mukaan hän on unohtanut esimerkiksi koko 1970-luvun.
"Keith Richards ei voi suhtautua menneisyyteensä negatiivisesti ja käyttää sitä katkeruuden polttoaineena, koska hän ei yksinkertaisesti muista sitä. Stoalaisen tyyneyden edellytyksenä on rauhaisa keskittyminen nykyhetkeen."
Tapani Kilpeläinen päättää artikkelinsa Keith Richardsin filosofisuudesta toteamalla, että "ennen kuin leimaa lähimmän originellin hulluksi tai humalaiseksi, kannattaa varmistaa, ettei hän itse asiassa elä filosofisesti. Se tekee kenen tahansa arkipäivästä surrealistisemman".