Oulussa Keskustan kotivaalitapahtumassa puhuneen Vanhasen mukaan Suomen tilanne on edelleen vakaa ja talouden perusta vankka, vaikka hän myöntääkin meneillään olevan talouden levottomuuden heikentävän varallisuusarvoja sekä hidastavan kasvua ja työllisyyttä Suomessakin.
Hallitus seuraa tilannetta ja on valmiina reagoimaan kulloisenkin tilanteen edellyttämällä tavalla, Vanhanen vakuuttaa. Vanhanen korostaa, että epävarmuuden vallitessa tärkeintä on säilyttää maltti, sillä hänen mukaansa Suomi on talouden pahimpien tyrskyjen ulkopuolella.
Hän vakuuttaa Suomen toimivan aktiivisesti Euroopan rahoitusmarkkinaratkaisuista päätettäessä, jotta tilanne saadaan hallintaan.
- Eurooppa tarvitsee hyvin koordinoituja toimia ja tämän tiedostaminen viimeistään nyt on tärkeää sekä sunnuntain euromaiden huippukokouksessa että viikolla edessä olevassa Eurooppa-neuvoston kokouksessa, Vanhanen sanoi.