Vanhasen mukaan maailmalla on opiskeltu, miten Suomi selviytyi lamasta 90-luvulla. Esimerkiksi Britannian hallituksen suunnitelma maan suurimpien pankkien osittaisesta kansallistamisesta muistuttaa Suomen tapaa hoitaa pankkikriisiä.
- Tässä on hyvin paljon samoja elementtejä, joita me käytimme omassa pankkikriisissämme 1990-luvun alussa.
Vanhasen mukaan talouskriisi on jo vaikuttanut suomalaisyritystenkin lainarahan saantiin ja sitä kautta investointeihin.
- Kansainvälisesti pankkien välinen rahaliikenne on hidastunut huomattavasti ja lainojen ehdot ovat koventuneet, sanoo Vanhanen.
Vanhasen mukaan talouskriisin vaikutus on jo tullut reaalitalouteen, kun suomalaisyritysten on ollut vaikeaa saada järkevillä ehdoilla lainarahaa.
- Investointeja lykkäytyy tämän takia.
Vanhanen arvioi, että talouskriisi vaikuttaa myös Suomen talouskasvuun. Asiaan vaikuttaa se, kuinka kauan pankkien välisen luottamuksen palauttaminen kestää.