Taloustutkimuksen YLE Uutisille tekemän kannatusmittauksen mukaan keskustan suosio putosi syyskuun lopulla 20,5 prosenttiin kahden viikon takaisesta runsaasta 22 prosentista.

Keskustalla on myös vaikeuksia saada väkeään liikkeelle. Kolmesta suuresta puolueesta keskustan kannattajien äänestysvarmuus on selvästi heikointa.

Suurimman oppositiopuolueen SDP:n kannatus polkee paikallaan 21,5 prosentin lukemissa.

Kokoomus lähtee vaalitaistelun loppusuoralle kärkipaikalta. Ero SDP:hen ja keskustaan mahtuu kuitenkin mittauksen virhemarginaaliin.

"Keskusta ei ole saanut julkisuutta" Poliittisen historian dosentti Ville Pernaa Turun yliopistosta arvelee keskutan notkahduksen syyksi sen, että keskusta on jäänyt viime aikona julkisuudesta syrjään. Elokuussa huomion vei Georgian kriisi ja syyskuussa kansainvälinen finanssipolitiikka. Molemmissa kokoomusministerit ovat olleet näkyvästi esillä, vaikka keskustalainen pääministerikin on asioita kommentoinut, Pernaa sanoo. Hänen arvelee myös, että SDP:n uuden puheenjohtajan Jutta Urpilaisen pärjäämistä on ollut mielenkiintoisempi seurata kuin keskustaa. Keskustan alamäestä näyttää hyötyvän eniten perussuomalaiset. Puolueelle mitataan nyt 6,4 prosentin kannatusta. Siinä on edelliseen mittaukseen verrattuna lähes kahden prosenttityksikön lisäys. Perussuomalaisten ongelma on kuitenkin saada kannattajat uurnille asti. Varmoiksi ilmoittautuvia äänestäjiä on vähemmän kuin suurilla puolella. Äänestysprosentista ennustetaan matalaa Vihreiden ja vasemmistoliiton kisassa vihreät on edelleen suositumpi, mutta vihreillä äänestysvarmuus on selvästi vasemmistoliittoa heikompaa. Vasemmistoliiton kannattajien äänestysinto on kaikista puoluista suurin: yli 82 prosenttia aikoo äänestää varmasti. Vihreille ennustetaan nyt 9,7 prosentin kannatusta, vasemmistoliitolle 8,3:a prosenttia. Molempien tuki on pudonnut puolisen prosenttia. Kristillisdemokraattien kannatusluku on noussut puoli prosenttiyksikköä 4,3 prosenttiin ja RKP:n laskenut hivenen eli 4,2 prosenttiin. Muille ehdokkaille liikenee näillä näkymin kolme prosenttiä äänistä. Kuntavaalien äänestysprosentin pelätään painuvan monin paikoin lähelle 50:tä. Viimeksi kuntavaaleissa äänesti lähes 60 prosenttia, mutta vuonna 2000 äänestysprosentti jäi alle 56:n. Kannatusarviota varten haastateltiin syyskuun puolivälin jälkeen lähes 2 200 henkilöä. Virhemarginaali on vajaat kaksi prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin. Kuntavaalien alla kannatusta on nyt mitattu parin viikon välein. Seuraavan puolueiden kuntavaalikannatusta mittaavan tutkimuksen Yle Uutiset julkaisee vaaliviikon torstaina 23.10. YLE Uutiset