Kaupan ja teollisuuden rooli on markkinoiden toiminnassa erittäin tärkeä. Niiden ei pitäisi hakea ylimääräisillä tuontierillä pikavoittoja, jotka särkevät markkinoiden toiminnan ja terveen hintakehityksen, sanoo Vanhanen. Viime vuosina kustannukset ja hinnat ovat vaihdelleet voimakkasti.
Pääministerin ja maa- ja mettalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) mukaan hallitus on jo tehnyt toimia maatalouden tukemiseksi.
Sähköverotuksen muutos ja energiaveron lisäpalautukset tuovat maatalousyrittäjille 10 miljoonan euron helpotukset vuodessa. Niistä on sovittu ensi vuoden budjetin yhteydessä
Lisätoimia on myös luvassa. Vaatimus maatalousyrittäjien verotuksen valinnavapaudesta tullaan selvittämään ja siihen tullaan palaamaan ensi vuoden budjettiriihessä.Hallitus on luvannut tutkia, voisiko maataloustulo olla kokonaan ansiotulona verotettavaa. Myös valtion lainojen korkovapautta vaikeuksissa oleville tiloille valmistellaan parhaillaan. Katainen tukisi maatilojen sijoituksia
Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) mielestä paras lääke maatalouden ongelmiin on investointien tukeminen. Tila on saatava sellaiseen kuntoon, että se pystyy aidosti tuottamaan tekijälleen leivän. Hän ei innostu maatalousyrittäjien verotuksen muutoksesta.
Hallitus on luvanut hallitusohjelmassa kääntää maatalouden tulokehityksen nousuun. Toimia maatalousyrittäjien tulojen nostamiseksi peräsi eduskunnan kyselytunnilla torstaina kansanedustaja Eksi Katainen (kesk.).
Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen ennusteen mukaan maanviljelijöiden tulot romahtavat. Yrittäjätulo laskee tänä vuonna heikommaksi kuin mitä se on ollut kolmeenkymmenen vuoteen. Maatalousyrittäjien tuntipalkan ennakoidaan putoavan 4,7 euroon.