Ylen vaalikoneessa esitetty kysymys kirjastotoimen mahdollisten lisämäärärahojen kohdentamisesta herätti hämmentävää hajontaa puoluejohtajien vastauksissa.

SDP:n Jutta Urpilaisen mielestä lisämäärärahat tulisi sijoittaa ensisijaisesti kaunokirjallisuuteen:

- Kaunokirjallisuuden lukeminen on harvinaisempaa, kuin mitä sen pitäisi olla, Urpilainen toteaa.

Kokoomuksen Jyrki Katainen taas kokee, että rahat tulisi keskittää tietokirjallisuuteen:

Julkisen palvelun pitää esitetyssä valintatilanteessa tarjota ensin tietoa ja vasta sitten viihdettä, Katainen arvioi.

Toisin kuin Katainen, keskustan Matti Vanhanen taas panostaisi viihteeseen, ja sijoittaisi mahdolliset lisäkirjastomäärärahat musiikkiin, elokuviin ja nettiin. Suomalaiset ahkeria kirjastonkäyttäjiä

Pienemmistä puolueista- Vasemmistoliiton puheenjohtaja Martti Korhonen olisi työmiehen tai -naisen asialla ja pistäisi rahat kirjastotyöntekijöiden palkkauksen kohentamiseen.

Suomen kirjastoseuran postikorttikampanja haluaakin muistuttaa poliitikkoja kirjastotoimintaan kohdistuneista vähennyksistä. Seuran mukaan kirjastoverkko ei enää turvaa tasavertaisesti kirjastopalveluiden saatavuutta. Mutta pitääkö kirjastoasioilla sitten politikoida näin vaalien kynnyksellä?

Suomalaiset ovat edelleen Euroopan ahkerimpia kirjastonkäyttäjiä. Verkkokirjastopalveluissakin Suomen päihittää vain Tanska.