Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) arvelee, että alkoholin mainostamista tiukennetaan jo tämän hallituskauden aikana.
Suomalaista ravintolakulttuuria tutkinut Merja Sillanpää muistutti kuitenkin rajoitusten vaikutuksista.
- 30-50-luvulla syntynyt sukupolvi kasvoi erittäin tiukan alkoholilainsäädännön aikana, miksi heistä tuli märkä sukupolvi?
Ajankohtaisen kakkosen tiistaisessa teemaillassa myös ajatukset ravintoloiden aukioloaikojen lyhentämisestä herättivät kiivasta keskustelua. Sisäministeri Päivi Räsänen on aiemmin ehdottanut, että anniskeluaikoja tulisi tiukentaa.
- Mitä pidempään anniskelua on, sitä enemmän ehditään juopua, sitä väsyneempiä ollaan ja sitten niitä rähinöitä syntyy enemmän, Räsänen sanoi.
Myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajan Pekka Puskan mielestä alkoholinkulutuksen kasvun ydin löytyy alkoholilain ja mainonnan liberalisoitumisesta.
Useat keskustelijoista epäilivät, saako aukioloaikojen kiristäminen alkoholin haittoja kuriin, vai siirtääkö se ongelmat vain paikasta toiseen.
- Onko se oikeasti niin, että häiriöt vähenee vai siirtyykö ne vaan sinne koteihin, jonne me tarvitaan lisää resursseja poliiseille siitä, että ne pystyy käymään lähiöissä ratkomassa näitä riitoja, kysyi Panimoliiton toimitusjohtaja Elina Ussa.
Kun keskustelijoilta kysyttiin, kuka ei ole ollut koskaan kännissä, joutui myös ministeri Räsänen myöntämään, että lipsahduksia on sattunut.
- 12-vuotiaana, ja muutaman kerran sen jälkeenkin.
Katso A2:n Känni-ilta Yle Areenasta
> Osa 1
> Osa 2