Kreikassa on jo viikon päivät yritetty löytää maalle hallitusta, joka pystyisi sitoutumaan EU:n kanssa sovittuihin talouden tervehdyttämispaketteihin. Nyt näyttää siltä, että sellaista hallitusta ei löydy ja edessä ovat uudet vaalit.
Yle Etelä-Karjalan aamulähetyksessä vieraillut keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen (kesk.) ei ole yllättynyt Kreikan vaikeasta hallitustilanteesta.
Tiilikaisen mukaan, kun Suomen hallitusryhmät olivat syksyllä ajamassa läpi Kreikan lainapaketteja, keskusta epäili suuresti voiko Kreikka selviytyä säästövelvoitteistaan.
- Nyt on kyse vain ajanpeluusta, että onko Kreikka mukana muutamia kuukausia vai pitempään, aprikoi Tiilikainen.
Kreikka umpikujassa
Tiilikaisen mukaan Kreikan kansantalouden suorituskyky ei vastaa euron kurssia ja siksi kreikkalaiset ovat umpikujassa.
- Kreikkalaiset huomaavat, että on mahdotonta tehdä niin suuria säästöjä ja leikkauksia, kuin siellä tarvittaisiin. Edessä on palaaminen vanhaan valuuttaan ja valuutan devalvointi.
Suomalaisten kreikkalaisille lainaamista rahoista Tiilikainen ei ole erityisen huolissaan, vaikka riski on olemassa.
- Velathan eivät häviä, oli valuutta sitten mikä tahansa. Aika näyttää, miten hyvin he pystyvät niistä selvitymään.
Tiilikainen ei kuitenkaan halua, että Suomi tai EU lainaa Kreikalle enää senttiäkään.
- Kreikalle annettiin mahdollisuus, joka ei onnistunut. Nyt peli poikki.