Rovaniemen kunnallispolitiikassa käydään kierroksilla, kun valtuustoryhmien neuvottelijat pyrkivät sopuun uudesta kaupunginjohtajasta. Ryhmien välinen neuvottelu käydään maanantaina, juuri ennen valtuuston kokousta.

Vaalispekulaatioissa vahvimman kannatuksen ovat saamassa Lapin maakuntajohtaja Esko Lotvonen ja Kalajoen kaupunginjohtaja Jukka Puoskari. Posion kunnanjohtaja Mika Riipin ensimmäisen kierroksen äänisaalis näyttäisi yllättäen jäävän vain Vihreiden ja Perussuomalaisten varaan. Samoin Lapin Sairaanhoitopiirin johtaja Jari Jokela saisi tässä tapauksessa vain yksittäisiä hajaääniä.

Valtuuston suurimmat ryhmät eivät ole ilmoittaneet mahdollisista ryhmäpäätöksistä, joten kaikki perustuu yksittäisten valtuutettujen ja kuntapäättäjien arvioihin. Viikonlopun ja maanantain aikana käytävät ryhmien väliset neuvottelut ovat ratkaisevia.

Tullakseen valituksi ensimmäisellä kierroksella, tarvitsee ehdokas taakseen yli puolet annetuista äänistä. Kaikkien valtuutettujen ollessa paikalla, olisi tarvittava äänimäärä 38 valtuutettua. Mikäli näin ei tapahdu, etenee kaksi eniten ääniä saanutta toiselle kierrokselle.

Kaupunginjohtaja yhden äänen enemmistöllä?

Lotvosen takana on arvioitu olevan Sdp:n ja Kokoomuksen valtuustoryhmät, joilla yksimielisenä olisi käytössään 30 ääntä.

Mikäli Puoskari saa sekä Keskustan että Vasemmistoliiton äänet, olisi äänipotti 33 ääntä.

Tämä tarkoittaisi sitä, että Lotvonen ja Puoskari jatkaisivat toiselle kierrokselle.

Perussuomalaisten kolmihenkisen ryhmän on arvioitu tukevan Jukka Puoskaria, mikäli Riipi ei selviydy toiselle kierrokselle. Kristillisdemokraattien kahden valtuutetun kanta ei ole tiedossa.

Toisella kierroksella myös Vihreiden 7 henkisen valtuustoryhmän päätös Riipin kannattamisesta raukeaisi. On arvioitu, että Lotvonen olisi Vihreille läheisin valinta.

Jos tämä asetelma toteutuisi, tulisi Rovaniemen kaupunginjohtajavaalista erittäin tasainen. Jukka Puoskari saisi toisella kierroksella Keskustan, Vasemmistoliiton, Perussuomalaisten ja mahdollisesti Kristillisten äänet, yhteensä 38.

Lotvonen saisi Sdp:n, Kokoomuksen ja Vihreiden valtuutetuilla yhteensä 37 ääntä.

Tässä tilanteessa Rovaniemen kaupunginjohtaja valittaisiin yhden äänen enemmistöllä. Tämä valtuutettu voi olla mistä puolueesta tahansa. Pienillä valtuustoryhmillä on tänään kavereita valtuustossa.

Eipä voisi kaupunginjohtajapeli paljon herkullisemmaksi enää mennä.