Yle Lapin kyselyn mukaan kaksi ehdokasta on noussut ylitse muiden. Sekä Lapin maakuntajohtaja Esko Lotvonen että Posion kunnanjohtaja Mika Riipi saavat valtuutetuille tehdyssä kyselyssä selvästi eniten ääniä. Kysely avaa myös kulissien takaisia asetelmia.
Näyttää siltä, että Mika Riipi olisi saamassa Perussuomalaisten, Vihreiden ja mahdollisesti myös Vasemmistoliiton yksimielisen kannatuksen. Yhteensä15 valtuutettua. Tiettävästi Vasemmistoliitto ja Keskusta ovat neuvotelleet yhteisrintamasta. Mikäli sellainen syntyy, saisi Riipi taakseen 43 valtuutettua. Se olisi selvästi yli puolet valtuustosta.
Esko Lotvosen taakse näyttäisi muodostuvan SDP:n ja Kokoomuksen yhteinen rintama. Se tietäisi toteutuessaan yhteensä 30 valtuutettua. Kokoomuksen väitetään kiinnostuneen Lotvosen tukemisesta lähinnä siksi, että kausi olisi ehdokkaista lyhyin. Nuori kaupunginjohtaja kun sulkisi kokoomuslaisen tien kaupungin johtoon yli vuosikymmeneksi.
Ryhmät eivät kuitenkaan ole yksimielisiä ehdokkaastaan, paitsi Vihreät, jotka tekivät Mika Riipin kannattamisesta ryhmäpäätöksen. Tämä päätös suisti puolueen ulos neuvotteluista. Seitsemällä valtuutetulla Vihreät olisivat olleet kaupunginjohtajan valinnassa vaa´ankieliasemassa ja sillä on perinteisesti neuvoteltu painaviakin vastapalveluksia. Tätä mahdollisuutta vihreillä ei enää ole.
Kyselyn perusteella suurinta valtaa voisi käyttää Vasemmistoliitto, jota ilman Keskusta ei saa omaa miestään kaupungin johtoon. Tiettävästi Vasemmistoliiton ja Keskustan yhteistyö on ollut tiivistä koko valtuustokauden, joten yhteinen ääni voi hyvinkin löytyä.
Tämä kaikki on tietenkin pelkkää spekulaatiota ja vaaliviihdettä. Kabineteissa asetelmat voivat muuttua vielä moneen kertaan, varsinkin jos pöytään ilmestyy muutakin kuin vain kaupunginjohtajan paikka. Siksi Puoskarin ja Lohen mahdollisuudet ovat edelleen olemassa. Keskusta tuskin luovuttaa viimeistä sanaa muille puolueille.
Kysely: Lotvonen tai Riipi kaupunginjohtajaksi