Mistä on kyse?
Perussuomalaisten kouvolalainen kansanedustaja Jari Lindström on tyrmistynyt oikeusministerin päätökseen siirtää hallinto- ja hovioikeuden Kouvolasta Kuopioon.
- Sehän on ihan katastrofaalinen päätös, aivan surkea. Nyt jos molemmat menetetään, niin onhan tämä aivan uskomaton veto, sanoo Lindström.
Hänen mukaansa aiheeseen liittyvät selvitykset ovat olleet puutteellisia, mutta niitä oli luvattu tarkentaa.
- On vähän sellainen olo, että höpön pöpön, ei niitä ole tarkennettu.
Hän vakuuttaa, että hänen puolueryhmänsä tulee tutkimaan, mitä asialle voidaan tehdä.
- Yleensähän kun jotain päätetään, sitä on aika vaikea saada kääntymään. Mutta pitää kääntää kaikki kivet, toteaa Lindström.
Vaikka Lindström vieroksuu ajatusta Kouvolan ja Kuopion vastakkain asettelusta, hän arvelee että muitakin ratkaisuja olisi saattanut olla olemassa.
- Jos olisi vähän laajennettu tätä koskemaan koko Suomea. Se että molemmat tuomioistuimet lähtevät Kuopioon, syrjii meidän aluettamme todella rumasti, sanoo Lindström tuohtuneena.
Palm eri mieltä maantieteellisestä perustelusta
- Päivä on musta. Uutinen on todella synkkä, toteaa kristillisdemokraattien kouvolalainen kansanedustaja Sari Palm päätöksen kuultuaan.
Tuomioistuinten siirtymistä Kuopioon on perusteltu kaupungin keskeisellä sijainnilla. Sari Palm kuitenkin muistuttaa, että maantieteellistä sijaintia voidaan tarkastella monesta näkökulmasta.
- Kyllähän risteysasema Kouvola olisi ollut liikenteellisesti perustellumpi kuin Kuopio. Jos ajatellaan esimerkiksi Etelä- Karjalaa, niin valtio joutuu jatkossa maksamaan yöpymisistä, kun ei matkaa ei ole mahdollista tehdä yhdessä päivässä, Palm kritisoi.
Hän kuitenkin muistuttaa, että ministeriön tekemää esitystä ei ole tapana lähteä enää jälkikäteen muuttamaan.
- Kyllä se on ikään kuin se maan tapa. Itse olen käynyt siitä kovan oppikoulun hätäkeskusasiassa, kertoo Palm.
Päätöksen myötä Kouvolasta lähtee 80 työpaikkaa.
- Nämähän ovat vain suorat työpaikat. Tämän tyyppinen ratkaisuhan vaikuttaa myös muuhun paikalliseen palvelutarjontaan, sanoo Palm.
Hän myöntää olevansa ministerin ratkaisusta hyvin järkyttynyt.
- On kova paikka, kun jää edunvalvojana jyrän alle ja huomaa, ettei ole pystynyt vaikuttamaan riittävästi, toteaa Palm pettyneenä.
Häkämiehen mukaan kyse on oikeusministerin esityksestä
Elinkeinoministeri Jyri Häkämies yllättyi oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin hovi- ja hallinto-oikeuspäätöksistä. Häkämiehen mielestä lopputulosta on vaikea ymmärtää, koska Kouvola on esimerkiksi äkillisen rakennemuutoksen aluetta.
Häkämies pitää linjausta oikeusministerin esityksenä, jota käsitellään lähiviikkoina hallinnon kehittämisen ministerityöryhmässä. Ryhmän jäsen Häkämies muistuttaa, että oikeusministerillä täytyi olla erityisperusteet, kun hän poikkesi hovi-ja hallinto-oikeusuudistusta valmistelleen toimikunnan kannasta.