Pitkäperjantaina jätin liikunnan muiden huoleksi. Lankalauantaina kävin uimassa tutuksi tulleet kaksi ja puoli kilometriä. Pääsiäissunnuntaina monipuolistin ohjelmaani ja palasin punttisalille pitkästä aikaa. Uurastin kolme varttia. Vaikka sen jälkeen jopa venyttelin 15 minuuttia ja myös uin kolme varttia, niin silti voimailu tauon jälkeen tuntui selvästi lihaksissa seuraavien päivien aikana.
Polvi kuitenkin selvästi nautti siitä, että en toisen pääsiäispäivän alkuun mennessä ollut juossut vajaaseen kahteen viikkoon. Pyhinä tuntui, että tämä vaiva on sittenkin voitettavissa. Uiminen ja kävely olivat selvästi parantaneet kipeytynyttä raajaani.
Koska mieli on palanut lenkille koko ajan, niin sen vuoksi lähdin maanantaina hölkälle. Todellisuus iski kuitenkin nopeasti takaisin. Vasen ulkosyrjä kipeytyi uudelleen kevyessäkin vauhdissa. Päätin kuitenkin lyllertää täyteen alkuperäisen suunnitelman mukaiset 12 kilometriä.
Viimeisellä kilometrillä kaveri sauvakäveli vastaan. Pysähdyin vaihtamaan kuulumisia. Vajaan 10 minuutin aikana tuntui, että kivut hävisivät. Pitäisiköhän ystäville löytää aikaa useammin? Loppujuoksu rullasi vanhaan malliin.
Venyttelin ja lähdin töihin. Illalla kipu kuitenkin palasi, joten täydellistä pääsiäisen ihmettä en sittenkään päässyt vielä todistamaan.
Kaksi kilpailua, kolme ratkaisumallia
Reilun viikon kuluttua edessä olisi Länsiväyläjuoksu ja äitienpäivän jälkeen Helsingin puolimaraton. Toistaiseksi en juokse, vaikka harjoitella pitäisi. Toki jatkan liikuntaa uiden ja kävellen, mutta enempää en uskalla, vaikka asetinkin talvella aikatavoiteet 1.25 ja 1.40. Tarkkaan ottaen näen nyt kolme mahdollisuutta.
Vaihtoehto ykkönen on se, että pistän edelleen kaikki paukut Elämäni Maratoniin ja turvaan sen. Tähän kuuluisi niin pitkä juoksutauko, jotta polvi todellakin paranisi. Ehkäpä lähtisin lenkille vasta juhannuksen jälkeen ja jättäisin väliin alkukauden kilpailut.
Toinen mahdollisuus on treenata kipua uhmaten ja panostaa sittenkin täysillä näihin huhti-toukokuun haasteisiin. Tähän sisältyisi kuitenkin valtava riski ja kauden päätavoitteen vaarantaminen. Saattaisi johtaa myös siihen, että en edes selviäisi maaliin sen paremmin Espoossa kuin Helsingissäkään.
Kolmas ratkaisumalli lienee todennäköisin. Totesinkin jo ylempänä, että aion liikkua myös lähipäivinä. Keksin muuta, mutta jätän juoksuaskeleet ottamatta. Tähän vaihtoehtoon sisältyisi kuitenkin alkukauden kilpailut. Menisin ainakin yrittämään, vaikka aikatavoitteista olisikin tingittävä. En juoksisi väkipakolla, mutta polvea varoen ja sen kestävyyttä tutkien.
Viikon kuluttua tiedän tarkemmin, millaiset lähtökohdat tarkkaan ottaen ovat kauden avauskilpailuun huhtikuun viimeisenä sunnuntaina.
Mikko Hannula