Tavaroita pakatessa jostain oli tingittävä. Mahtuuko kamera, mahtuuko objektiivi, mihin mahtuu statiivi? No ne mahtuivat, mutta eipä mahtunut juoksukengät enää.

Hyvä tekosyy siis rentouttaa lihaksia viikon ajan. Reissuun kuului paljon myös kävelyä, vaikka autolla liikuimmekin, joten ihan nolliin ei suoritukset jääneet. Pelonsekaisin tuntein palasin vaa'an ääreen torstaiaamuna, jolloin onnekseni huomasin, ettei lisäkiloja kertynyt. Oli muuten Werder Bremenin kotistadionin Stadionwurst hyvää, pitkän "roskaruokatauon" jälkeen!

Nyt koti-Suomeen palattuani projekti pääsee jälleen todenteolla liikkeelle. Kävin ennen matkaani jututtamassa jälleen Kuntoliikuntaliiton Mika Heinoa, joka vei toimittajan ystävällisesti aamulenkille.

Mika näytti lenkin yhteyteen muutamia toiminnallisia harjoitteita, joilla ryhtiäni ja lihaksiani saadaan paremmalle tolalle. Kannattaa katsoa harjoitteista video sivun oikeasta ylälaidasta. Vaikka toimittajan meno onkin kankeaa, voin sanoa, että noista liikkeistä oikeasti oli hyötyä. Jo tuon kerran jälkeen paikat olivat ihan toisella tavalla auki urheilun jälkeen.

Hyvää pääsiäistä kaikille, neljän vapaapäivän aikana ehtii myös lenkille. Vihdoinkin.

Jyri Kivimäki, Toimittaja kuntoon