Suomalaiset liigajoukkueet tarvitsevat kansainvälisiä otteluja erilaisia vastustajia vastaan. Se vaatii taloudellisia resursseja. Ainakin euro-otteluihin osallistuville suomalaisjoukkueille tulisi löytää jostain rahaa jopa kahteen ulkomaan leiriin.

Tiettävästi Suomessa vielä 2000-luvun alussa eurocupeihin osallistuvat seurat saivat taloudellista tukea ulkomaan leirityksiin. Ne edesauttavat seurajoukkueita menestymään niin kotimaan liigoissa kuin kesän euro-otteluissa. Tämän osoitti muutama vuosi sitten TamU, joka oli parikin kertaa ulkomailla ennen kauden alkua.

Monet ulkomaalaiset joukkueet leireilevät useita viikkoja. Norjan liiton sanotaan kustantavan kahden ylimmän liigan seurat viikoksi La Mangaan, Espanjan itärannikolla lähellä Murciaa olevaan Norjan liiton tukikohtaan.

Tammi- ja helmikuussa leireilevät mm. bundesliigalaiset, pohjoismaalaiset seurat sekä venäläiset ja muutkin itäeurooppalaiset. Nämä joukkueet tarvitsevat harjoitusotteluja. Niitä pelataan mm. Turkissa, Portugalissa ja Espanjassa. Aikaisemmin ei suomalaisia kelpuutettu näihin turnauksiin. Nyt tilanne on muuttumassa.

Tärkeitä kontakteja

La Mangaan tämän vuoden turnaukseen haluttiin Norjan neljä parasta sekä huippujoukkueet Ruotsista ja Tanskasta. Lisäksi oli kutsun saanut Venäjän kuutonen Krylia Sovetov. FC Honka sai mahdollisuuden mennä mukaan, vaikka sitä ei aluksi pidetty riittävän tasokkaana joukkueena. Honka käytti tilaisuuden hyväksi. Se meni ja voitti koko potin hyvillä esityksillä.

Turnauksen aikaisempia voittajia ovat mm. Rubin Kazan (Venäjän tämän vuoden mestari), Shakhtar Donetsk, New Yorkin Metro Stars, Rosenborg, Bröndby sekä Ruotsin hallitseva mestari Kalmar.Honka kasvatti turnausvoitolla arvoaan Espanjan nurmikoilla. Voittaja kutsuttaneen ensi vuoden turnaukseen. Ainakin norjalaisille jäi kalavelkoja maksettavaksi.

Hongan menestys voi poikia myös paikan suomalaiselle joukkueelle Royal-liigaan, jos se vielä saadaan pystyyn. Edelliseen Pohjoismaiseen liigaan suomalaisia ei kelpuutettu.

Valmentaja Mika ”Bana” Lehkosuon mukaan honkalaiset hakivat näistä harjoituspeleistä kokemusta euro-ottelujen lisäksi myös kotimaan tuleviin kamppailuihin. Seura saa myös uusia kontakteja, joita aina tarvitaan futiksessa. Menestyksen myötä pelaajien itseluottamus kasvaa. La Mangassa oli iso joukko agentteja ja scoutteja seuraamassa pelaajien esityksiä. Honkahan on suhtautunut myötämielisesti pelaajien eurokentille siirtymiseen.

Harjoittelukausi liian pitkä

Leirit kaamosaikaan tuovat piristystä harjoitteluun. Tiedän kokemuksesta pelaajien kirmaavan nurmelle päästyään kuin varsat kesälaitumella.

Pitempi yhdessäolo on tärkeää uusien pelaajien tutustumisessa, myös pelaajien henkinen kantti on testattavana. Valmennusjohto ja pelaajat voivat käydä asioita rauhassa läpi ja keskittyä oleellisiin seikkoihin.

Moni suomalainen seura pitää tammi-helmikuun leireilyaikaa liian aikaisena. Kesä- heinäkuussa, jolloin Euroopan seuroilla on valmistautumiskausi, meillä pyörii Veikkausliiga. Siihen aikajaksoon ei juuri harjoitusotteluja mahdu.

Suomessa ei voida pelata Veikkausliigaa muiden Euroopan liigojen tavoin talvisaikaan. Kaikista puheista huolimatta hallifutis on ihan eri futista, ainakin vielä.

Meillä on totuttu siihen, että harjoittelua jatketaan tammikuussa. Viitisen kuukautta on aikaa hioa joukkue kuntoon. Siihen mahtuu rytmiä sekoittamatta pari ulkomaanleiriä sekä muutama kansainvälinen yksittäinen ottelu, jos ne järkevästi suunnitellaan.

Euroopassa joukkueiden valmistautumiskausi kestää neljästä kuuteen viikkoon. Siitä ensimmäinen kahden viikon jakso vietetään yleensä kotimaisemissa. Sen jälkeen joukkueet lähtevät leireille. Euroopan Alpit ovat suosittuja joukkueiden harjoituspaikkoja.

Bana on itse pelaajana päässyt maistamaan kansainvälistä futista niin maajoukkueessa kuin seurajoukkueissa. Hän tietää, että kansainväliset ottelut ovat lajin suola. Toivottavasti tämä valmentajan ja seuran ”uhraus” tuo tulosta kesän kamppailuissa. Silloin varmaan muutkin suomalaiset joukkueet tarkistavat harjoitussuunnitelmiaan.