Ensisijaisena haasteena Pekkarinen pitää kuitenkin nykyisiä tehtäviään. Hän on toiminut ministerinä liki seitsemän vuotta.

-Näen, että tarjolla on erilaisia vastuita ja ne on kuitenkin ne minun ensisijaiset kiinnostuksen kohteet, tämäntyyppiset tehtävät, joissa ihan ammattimaisesti pääsee tehtäviä hoitamaan ja olen pitänyt nykytehtävistäni tästä näkökulmasta ja tämä on edelleen se ykkösprioriteetti, Pekkarinen kertoo.

Hän ei pidä kuitenkaan mahdottomana ajatuksena sitä, että lähtisi mukaan kisaan Keskustan puheenjohtajan paikasta.

-Jos ehdokasasetelma jostakin syystä jää sellaiseksi, että siinä tarvittaisiin vähän kokeneempaa kalustoa, niin sellainen ajatus ja asenne, että absoluuttisesti kieltäytyisin, ei mahdu nyt minun asennevarastooni, maalailee Pekkarinen mahdollista ehdokkuuttaan.

Väistyvä Keskustan Keski-Suomen piirin toiminnanjohtaja Matti Kekäläinen ei pidä Pekkarista ikänsä puolesta sopivana puolueen puheenjohtajaksi mutta näkee hänet sopivaksi pääministeriehdokkaaksi.