Selvisin tästäkin reissusta ilman ripulia, mutta yksi jännitysmomentti vieraassa maassa on aina ruokakulttuuri. Kiinassa ei tullut syötyä koiraa, mutta silloin minua valistettiin, että koira kuuluu enemmänkin korealaiseen juhlapöytään.
Pieni pelko oli päällä, että nimenomaan Korean vuoristoseuduilla saatettaisiin tyrkyttää paistia, joka on kokattu lämminturkkisesta eläimestä. Näin ei ole kuitenkaan onneksi käynyt. Korealainen ruokakulttuuri on hyvin japanilaista.
Itse susirajalla kasvaneena, olen suuri sushin ystävä. Mutta tietyillä ehdoilla. Kalaksi kelpaa ainoastaan lohi tai tonnikala. Ja juuri niitähän Gangwonissa ei käytetty.
Oli vain valkoista limaista kalaa, lilahtavaa ja lonkeroista mustekalaa tai sitten jättiravun punaisia pyrstöjä. Joka tapauksessa hotellin ravintolassa oli buffeen aikana oma kokki, joka pyöritteli työkseen sushipalleroita ja käärii merilevää rullalle.
Sushi maistui myös kisojen vapaaehtoistyöntekijöille. Katselin vierestä, kun teetä keittävälle naiselle ojennettiin foliopatukka käteen. Ilmeisesti katseeni oli niin kysyvä, ettei se jäänyt tädiltäkään huomaamatta. Hän kääri rullaa auki, otti sieltä suupalasen sushia ja tarjosi myös minulle. Eihän siinä sen tuijottelun jälkeen voinut kieltäytyäkään, vaan laitoin uuden ystävyyden merkiksi makirullan kiltisti suuhun. Vain soija puuttui.
Kylmää keittoa ja karjalan paistia
Eniten korealaisessa ruokakulttuurissa ihmetytti kylmän ruoan paljous. Kun on palellut päivän ulkona -10 pakkasessa, ottaisi sitä mielellään lämmikkeeksi lautasellisen kuumaa keittoa.
Pettymys oli ensimmäisenä päivänä melkoinen, kun aloin lappaa nuudelisoppaa lautaselle ja huomasin, että soppa-astia oli kätevästi coolerissa. Kasviksiakin oli tarjolla paljon, mutta nekin totta kai jäähdytetty kypsentämisen jälkeen.
Kymmeniä alkupalalautasia tutkiessa tuli mieleeni, että eivätkö kylmät tapakset kuulu enemmänkin espanjalaiseen keittiöön?
No mutta olihan joka aterialla totta kai tarjolla sentään lämmintä riisiä ja pari-kolme kastikevaihtoehtoa. Eräänä päivänä ilahduin erityisesti, koska lihavaihtoehto oli karjalan paistia. Melkein ehtaa sellaista, sillä mukana olivat laakerinlehdetkin! Vain pottu puuttui.
Sadan tonnin pizzat
Parhaat makuelämykset koin reissun viimeisenä päivänä Soulissa. Koska kisat saatiin vietyä läpi normaaliaikataulussa, ei sunnuntain varapäivää tarvittu. Suomen joukkue halusi käyttää päivän tutustumalla Souliin. Me pakenimme kuvaajani kanssa joukkueen matkassa vuorilta kaupunkiin jutuntekoon.
Osalla porukasta maailmanmestaruusjuhlat olivat venähtäneet varhaisen aamun puolelle ja aamupalat jääneet väliin, joten kävelykierros Soulissa alkoi luonnollisesti lähipizzeriasta.
Koska maan valuutta on mitä on, niin jokaiselta löytyi lompakosta vähintään yhtä paljon käteistä kuin Andy McCoylta, eli semmoiset seitkyt donaa. Koko porukan sadan tonnin pizza-aamiainen ei siis tuntunut juuri missään.
Illalla pääsin vielä tutustumaan korealaiseen BBQ dinneriin. Pitkän pöydän keskellä oli kaksi grilliä, joihin tarjoilijat toivat erilaisia lihoja paistumaan. Niitä sai sitten paistella siinä itsekseen, dippailla erilaisiin kastikkeisiin ja kääriä esimerkiksi salaatin sisään. Kerrassaan herkullista ja suositeltavaa.
Toiset valitsivat ruokajuomaksi veden, toiset paikallisen tuttavuuden sojun.
Jälkimmäiseen ryhmään kuului se reissaaja, joka matkusti seuraavana päivänä Suomeen ilman lompakkoa. Onneksi kadotetussa pussissa oli käteistä vain viiskyt donaa.
PS: Pöytä on koreaksi sang!
Inka Henelius