Eletään vuoden kuudetta viikkoa. Elokuussa viikolla 32 huipentuvat Lahdessa Veteraanien yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut. Kun tuon taannoin tajusin, niin oivalsin myös mahdollisuuteni. Minäkin voisin kerran elämässäni osallistua viralliselle MM-maratonille. Tilaisuus on ainutlaatuinen. Täytän noiden heinä-elokuun kisojen aikaan tismalleen 42, 195 vuotta.
En ilkeä kuitenkaan olla tapahtuman Eddie Edwards. Haluan edustaa Suomea ryhdikkäästi. Jos kussakin sarjassa olisi maallemme vain kolme edustuspaikkaa, niin en mahtuisi mukaan. Tuskin koskaan pystyisin myöskään rikkomaan A- tai edes B-rajaa. Tätä ei kuitenkaan edellytetä. Mukaan pääsee kuntoilijakin, joten saan mahdollisuuden juosta Elämäni Maratonin.
Tämä projekti on vain yksi osa elämäni maratonia. Vajaat kaksi vuotta sitten sekä kotikuntani että työnantajani kutsuivat 40-vuotistarkastukseen. Hätkähdytti kuulla, että arvot ovat kohollaan. Pitää pudottaa painoa, syödä terveellisemmin ja saada sokerit sekä kolestrolit kuriin. Niskaan lyötiin ukaasi siitä, että muuten alkavat lääkekuurit. 40-vuotiaana!
En halua pillereitä sen paremmin kuin aikuisiän diabetestäkään. Taipumukseni tarpeettomaan painonnousuun olin itsekin ymmärtänyt jo aikaisemmin. Vaa'an lukema oli lähennellyt sadan kilon rajaa joka talvi, vaikka kesäisin oli ollut vähän helpompaa. Olen kyllä juossut ja liikkunut suht runsaasti koko ikäni. Silti olen tajunnut, että työtä tavoitteiden eteen vaaditaan vanhenemisen myötä vuosi vuodelta lisää. Eikä mitään voi tehdä varastoon.
Suurin päämääräni on yhä siis jotain muuta kuin MM-maratoni juokseminen ja oman ennätykseni rikkominen. Veteraanien maailmanmestaruuskilpailut ovat kaikessa sopivuudessaan kuitenkin hyvä keppihevoinen tavoitteitteni täyttämisessä. Tiedän, että myös tulevan puolen vuoden aikana täytyy liikkua ja kiinnittää huomioita ravintoon, vaikka kuinka olisi muuten tiedossa kiirettä ja epäsäännöllistä elämää.
Pyrkimys reilun 10 minuutin tulosparannukseen
Jospa säilyisin ainakin seuraavat puoli vuotta alle satakiloisena ja pitäisin edes jollakin tavalla kurissa terveysarvoni. Eikä tulisi mitään diabetes-oireita. Silloin olisin tyytyväinen riippumatta siitä, miten elokuussa itse kilpailun suhteen käy. Toki olen myös kilpailuhenkinen ja lähden tavoittelemaan kovaa aikaa. Pyrin nipistämään reilut 10 minuuttia neljän vuoden takaisesta ennätyksestäni.
Kesällä 2003 opiskelin kestävyysurheilua kantapäitteni kautta ja kiersin Hämeenlinnassa maratonin ensimmäistä kertaa.Helteessa alku liian kovaa, juontia vasta kun oli liian myöhäistä ja viimeinen kymppi sujui osin kävellen. Aikaa kului 4.25. Kaksi vuotta myöhemmin toinen yritys onnistui ja juoksin Helsingissä maratonin 2005 aikaan 3.56.
Mies kun tulee tiettyyn ikään, niin kunnon tason säilyttäminen on tosi työlästä. Olen kuitenkin liikkunut viimeisen puolen vuoden aikana sen verran, että rohkenen vielä yrittää elokuussa ennätystäni.
Siksi tavoitteenani on 3 tuntia 45 minuuttia. Ennen olen pitänyt neljän tunnin alitusta maksimisuorituksenani. Viimeisen puolimaraton sujui syyskuussa aikaan 1.40.
Voit seurata 26 viikon ajan projektini etenemistä
Kirjoitan tälle palstalle viikottain siitä, miten matkani kohti MM-kilpailuja etenee. Kerron harjoittelustani ja sen tuomista tuntemuksistani. Tämä ei ole mikään läpihuutojuttu yli 90-kiloiselle. Silti se on seikkailu, joka avartaa myös ajatusmaailmaani urheilutoimitajana. Aika ajoin tuppaa unohtumaan se, millaista urheilijan päivärytmi oikein on. En väitä, että minua voisi nyt verrata huippuihin, mutta kyllä kuntoilijankin harjoituksilla ja niihin liittyvillä havainnoilla on ainakin lieviä yhtymäkohtia ammattilaisten arjen pyörittämiseen .
Vuosittaisesta kokemuksestani tiedän, että myös seuraavaan kuuteen kuukauteen mahtuu jalkavaivoja, flunssaa ja työkiireitä. Ne johtavat siihen, että harjoittelusta tingitään. Vielä pahempaa on se, että tauot tahtovat venyä. Kulloinenkin uudelleen aloittaminen on haastavaa. Nyt pitkiin breikkeihin ei kuitenkaan olisi varaa.
Edessä on suuri seikkailu. Hieman harmittaa se, että h-hetki ei osu ihan heinä-elokuun vaihteeseen. Toki MM-maratonille osallistuminen 8. elokuuta eli vuosi Pekingin avajaisten jälkeen on ihan riittävän juhlavaa. Ja koska olen silloin 42,205 vuotias, niin lupaan juosta mutkitellen10 metriä ylimääräistä, että desimaalitkin saadaan kohdalleen. Toivottavasti pujottelen kuitenkin tietoisesti enkä edes lopussa heikkona hoiperrellen.
Toimittaja, Mikko Hannula