Omalta kohdaltani paluu arkeen ja uusien sankaritarinoiden metsästys alkoi matkalla lumilautailun MM-kisoihin Etelä-Koreaan. Täällä sitä nyt ollaan, kaukana idässä.
Pekingin olympialaisten viiden viikon työmatkan jälkeen voisi todeta, että taas. Tällä kertaa matka kestää kuitenkin perillä vain viisi vuorokautta.
Työmatkoissa ikävintä on varmasti itse matkustaminen. Nyt se vei Helsingistä Frankfurtin kautta Souliin kutakuinkin 15 tuntia. Siitä vielä pikkubussilla kolme tuntia Gangwoniin.
Kun aikaero on paikan päällä seitsemän tuntia Suomeen, ei ole ihme, että väsy alkaa painaa. Tosin paikallisella bussikuskilla se painoi vielä enemmän. Hän nukahti tullessa jo hetkeksi rattiin, kunnes valppaan kameramiehen Markku Rantalan terävä huuto ”stop, coffee”, pelasti meidät suuremmilta onnettomuuksilta.
Korealainen futon
Väsyneenä tekee tietysti mieli sänkyyn. Kun avasin hotellihuoneeni oven, ilahduin kuitenkin ensin omasta keittiöstä siellä. Mutta vain hetkeksi. Sänkyä huoneessa ei nimittäin ollut laisinkaan. Ei, - vaikka kuinka ryömin ja etsin.
Siinä vaiheessa ja väsymyksen hysteerisessä mielentilassa mietin jo tosissani käynkö maaten lieden päälle, käperrynkö uuniin vai uppoudunko rasvakeittimeen? Lopulta valitsin vaihtoehto D:n eli reklamoinnin.
Hotellin respa yritti vielä suositella minulle huoneen vaatekaapista löytyvää petauspatjaa futonina, mutta kymmenen minuutin kuluttua paikalliset pikkolot kantoivat huoneeseeni runkopatjaa.
Lumilautamaajoukkueen valmentaja Pekka Koskela lohdutti, että jos uni on katkonaista aikaeron tai huonon patjan takia, niin tekemistä löytyy kyllä. Hiihtohissit ovat nimittäin auki vuorokauden ympäri.
Toivottavasti en kuitenkaan löydä itseäni rinteestä yöllä kello 02, sillä sen jälkeen pyörivät varmasti vuorokauden ympäri myös allekirjoittaneen toimittajan silmämunat - väsymyksestä.
Palkintopallit ja hevonperseet
Suomi ei ole vielä ikinä jäänyt ilman mitalia lumilautailun arvokisoissa. Kovat ovat odotukset tänäkin vuonna, ja kaikilla joukkueen jäsenillä on mahdollisuudet palkintopallisijoituksiin.
(Muuten anteeksi, palkintopallit ovat ainoastaan sonneilla, joten pitäisi puhua palkintokoroke tai vain palkintosijoista. Näin on eräs vanhempi urheilutoimittaja minua ohjeistanut.)
Menestysnälkää riittää, vaikka muutama kova nimi onkin poissa kuvioista, kuten jenkkilää parhaillaan X-gameseissa valloittavat Peetu Piiroinen ja Antti Autti. Samoin jalkansa telonut Janne Korpi.
Jannesta tulikin mieleeni, että näinköhän loukkaantumisen aiheuttama harmitus on jo laantunut, ja hän jaksaa seurata kotisohvalta joukkuekavereidensa edesottamuksia?
Ainakin muutaman kerran poikansa kisoja paikan päällä seuraamassa ollut raviohjastaja ja isä Pekka Korpi totesi jokunen vuosi sitten mieleenpainuvasti, että kun sitä on tullut tuijoteltua hevosten perseitä yli 20 vuotta, niin kai sitä voi tulla joskus katsomaan myös lumilautailua.
Suosittelen. Meininki on nimittäin rentoa, vaikka tosissaan kisataankin.
Inka Henelius