Sinänsä maittavissa jouluherkuissa on se huono puoli, että niihin turtuu jo parissa päivässä.
Viime joulun jälkeen tätä tuttua ällötyksen tunnetta pahensi pikku-uutinen, jonka mukaan virvoitusjuomayhtiö Pepsi ei jatka yhteistyötä David Beckhamin kanssa.
Tieto siitä, että Beckham ei enää esittele taitojaan Pepsin tv-mainoksissa päätyi myös suomalaislehtien urheilusivuille. Taloussivut olisin ehkä vielä ymmärtänyt, mutta että urheilusivuille.
Ehkä tässä on tapahtunut klassinen vauhtisokeus - vai pitäisikö sanoa nimisokeus. Beckhamin maininta otsikossa tuntuu olevan sen verran hyvä lukuhoukutin, ettei uutisen sisällöllä ole niin väliä.
Vähän samalla tavalla on käynyt muun muassa Matti Nykäselle, jolle tuntuu riittävän lööppiin päästäkseen pelkkä olemassaolo. Tai pikemminkin tieto olemassaolosta.
Se siitä uutiskynnyksestä.
Pusu varpaaseen
Siitä ei pääse mihinkään, että David Beckham on superstara ja oli hyvä pelaaja. Käytän tietoisesti imperfektiä, sillä pelillisesti "Becksin" parhaat vuodet ovat jo ohi.
Kaukana ovat ne ajat, jolloin Beckhamin oikean jalan potkutekniikan sanottiin aukaisevan ovet jopa Fort Knoxiin.
Tai kun Becksin varvas murtui ennen MM-kisoja, niin brittilehdet kehottivat lukijoitaan suutelemaan loukkaantuneen varpaan kuvaa, jotta se parantuisi nopeammin.
Pepsin päätöksen markkinointiyhteistyön lopettamisesta voi helposti tulkita signaaliksi Beckhamin julkisuuskuvan laskusta. Beckham nimittäin menetti hiljan myös toisen merkittävän sponsorin, kun Gillette ei halunnut jatkaa miljoonien dollarien arvoista yhteistyötä.
Mutta ei Becksillä hätää ole. Hänellä on yhä sopimus mm. Adidaksen, Motorolan ja Giorgio Armanin kanssa.
Talouslehti Forbesin ylläpitämällä vaikutusvaltaisimpien julkisuuden henkilöiden listalla Beckhamin nimi komeilee viidentenä heti Oprah Winfreyn, Tiger Woodsin, Angelina Jolien ja Beyonce Knowlesin jälkeen.
Urheilijoista Beckham arvostetaan siis toiseksi. Suomalaisista sadan parhaan listalle pääsee vain Kimi Räikkönen, 36:nneksi. Urheilijoiden listalla formulatähtemme on yhdeksäntenä.
Kassakone kilisee
Muutto Yhdysvaltoihin ja Los Angeles Galaxyn miehistöön oli Beckhamille urheilullisesti sama kuin vaihtaisi Mersun Ladaan, mutta bisnesmielessä teko oli harkittu ja nerokas.
Jo Manchester Unitedin ja Real Madridin vuosinaan Beckham oli seuralleen markkinamielessä melkoinen kultakaivos.
Varsinkin Kaukoidässä kassakoneet kilisivät tauotta, kun Beckhamin nimellä ja pelinumerolla koristellut pelipaidat vaihtoivat omistajaa.
Lähes sama tahti on jatkunut myös uudella mantereella siitäkin huolimatta, että eurooppalainen jalkapallo on Yhdysvalloissa amerikkalaiseen kaimaansa sekä baseballiin ja koripalloon verrattuna kuin chihuahua rotweilereiden ja dobermannien seassa.
Seuraavien kolmen kuukauden aikana on italialaisten ja eritoten AC Milanin vuoro rahastaa tuotteella nimeltä David Beckham.
Beckham aloitti tiistaina lainapestinsä Milanossa. Tuona aikana hän yrittää näyttää Englannin maajoukkuevalmentajalle Fabio Capellolle olevansa yhä pelimies.
Sunnuntaina AC Milan kohtaa AS Roman, jonka kapteeni Francesco Totti toivotti Beckhamin tervetulleeksi Italiaan:
"Hän on ikoni. Olen iloinen siitä, että hän valitsi meidän liigamme, vaikka hän onkin täällä vain vähän aikaa. Pidän Beckhamista ja hänen vaimostaan paljon. He ovat viehättäviä ihmisiä, joita monet kadehtivat."
Marko Krapu