Kuinka kuvailisit itseäsi ihmisenä?

Helenius: Nyt saa ilmeisesti kehua itseään… heh. Olen tosi rauhallinen ja kotona lempipaikka on ilman muuta sohva. En ole hirveän puhelias normielämässä. Ehkä välillä jopa tylsä! Mutta kuitenkin tosi määrätietoinen. Tiedän mitä haluan ja olen valmis tekemään paljon uhrauksia haluamani eteen.

Tappelusi HIFK:n Kip Brennania vastaan nosti jälleen suuren kohun SM-liigan avauskierroksilla. Millä tavalla kommentoit sitä?

En minä siitä yöuniani menettänyt. Olen edelleen ihan sinut itseni ja joukkuekavereitteni kanssa, mikä on tässä asiassa mulle kaikkein tärkeintä.

Kuuluvatko tappelut jääkiekkoon?

Kyllä se on yksi osa jääkiekkopeliä. Ei Suomessa vielä niin paljon kuin Pohjois-Amerikassa, mutta kyllä se on tännekin tulossa.

Muuten olet ilmeisesti vahvasti väkivaltaa vastaan?

Eihän se kuulu muualle kuin tuonne kaukaloon. Kyllä Heleniuskin pyörisi mielellään ”villeleinona” tuolla kaukalossa ja kävisi pokkaamassa joka ottelun jälkeen kolme tähteä, mutta tasan ei käy onnenlahjat.

Pakko kyllä sanoa, että teen ylpeydellä tätä omaa rooliani, ja otan siitä kyllä krediitit, että olen saanut sitä jo näin kauan tehdä. Ja yritän vielä muutaman kauden jatkaa eteenpäin.

Mitä liikkuu päässä sellaisena pelipäivänä, jos tiedät, että tappelu on mahdollisesti edessä?

Olen huomannut sen positiivisena asiana. Kiekollisessa pelissä tulee tehtyä oikeita ratkaisuja, kun on koko ajan vähän varpaillaan.

Jos ne hanskat tippuvat, niin on parempi, että sen tekee vaistojen varassa ja adrenaliinin vallassa. Paremmin siitä silloin suoriutuu, kun että sinne menisi haukotellen ja tupakka huulessa. Siinä voi käydä huonosti.

Pelasit kymmenen vuotta Pohjois-Amerikassa. Mitä ajatuksia silloin liikkui päässä, kun tajusit että NHL:ään päästääksesi hanskat pitää heittää jäähän?

Olin 20-vuotias silloin, ja heti huomasin ettei taidot riitä ykkösylivoimaan. Kokoa oli sen verran, että heti ensimmäisellä harjoitusleirillä valmentaja sanoi, että on pelattava ilkeästi. Sen kyllä tietää mihin se johtaa, jos käyttää mailaa ja on kentällä v-mäinen. Silloin pitää huutoon vastatakin.

Minkälaista rohkeutta se vaati ottaa tuollainen homma vastaan?

Se vaati paljon silloin ja vaatii edelleenkin. Pelko on liian iso sana, mutta joka kerta, kun tappelu on mahdollisesti edessä, sitä on vähän varpaillaan. Eikä normaalista päiväunia pysty nukkumaan.

Pohjois-Amerikassa pelaajat ovat pelinappuloita, ja puhelinsoitto voi merkitä siirtoa toiselle paikkakunnalle. Jouduitko itse kokemaan tämän?

Yhtenä kautena taisin pelata kahdeksassa eri joukkueessa ja kolmessa eri sarjassa. AHL:ssä, IHL:ssä ja NHL:ssä. Pelaajalle se oli helppoa, kun se soitto tuli ja annettiin 24 tuntia aikaa siirtyä uuteen seuraan.

Iso kiitos kuuluu Soile-vaimolle, sillä hän hoiti aina muuttolaatikot kuntoon ja toi pesueen perässä uudelle paikkakunnalle.

Mitä Pohjois-Amerikan vuodet opettivat sinulle?

Ne opettivat tosi paljon ihmisenä ja jääkiekkoilijana. Helsingin IFK:n entinen päävalmentaja Paul Baxter valmensi minua kahden kauden ajan, ja hän opetti kaksi asiaa, kun tuli aallon pohjia ja rapaa niskaan joka puolelta.

Ensimmäinen oli - win through everything - eli taistele kaiken läpi. Nöyryyden sananpartena Baxter sanoi, että et ikinä ole niin hyvä kuin luulet, etkä niin huono kuin luulet. Jos ihan rehellsiä ollaan, niin aika monta kertaa olen noita sanoja urani varrella joutunut pyörittelemään mielessäni ja jatkanut eteenpäin.

Sinusta tehtiin kirja, Seitsemäs puolustaja, muutama vuosi sitten. Mitä halusit tuoda esiin kirjalla?

Sellaisen homman vaan, ettei se ammattilaisjääkiekkoilijan homma aina mitään ruusuilla tanssimista ole. Varsinkin tällaisessa meikäläisen roolissa, joka kerta, kun puhelin soi, niin voi olla, että lähetetään farmiin tai treidataan toiseen joukkueeseen.

On mahtava juttu, että Luoja on suonut, että saan tehdä rakastamaani asiaa ammatikseni, mutta kyllä välillä on käynyt mielessä, että olisi hienoa tehdä töitä 8-16. Tämä on vähän karrikoidusti sanottu, mutta semmoisia aikojakin on ollut.

Suuri yleisö tuntee jääkiekkoilija Sami Heleniuksen, mikä on sitten se toinen puoli?

Koti-isä Sami Helenius. Kolmen lapsen isä, ja itseäni pidän ihan suhteellisen hyvänä isänä. Aviomies puolesta pitäisi kysyä Soile-vaimolta, mutta kyllä taidan suhteellisen hyvä aviomieskin olla.

Jääkiekko on kuitenkin henkisesti ja fyysisesti aika raskas laji, niin on tosi tärkeää, kun hallilta lähtee pois, että voit unohtaa sen ja keskittyä muihin asioihin. Perhe on aina ollut mulle todella tärkeä asia.

Mitä haluat opettaa omille lapsillesi?

Toisen ihmisen kunnioittaminen on sellainen asia, mitä opetan omille lapsille. Toinen on taas määrätynlainen nöyryys. Mielestäni ylimielisyys on sellainen luonteenpiirre ihmisessä, mitä en voi sietää. Sitä yritän kitkeä pois myös omasta jälkikasvusta.

Mitä tahansa elämässä haluaa saavuttaa, täytyy aina tehdä tietty työmäärä sen eteen, mitä haluaa saavuttaa.

Kuinka pitkään Sami Helenius pyörii vielä vastustajien kiusana kaukalossa?

Tämän kauden jälkeen on vielä vuosi sopimusta jäljellä Jokereiden kanssa. Toivottavasti paikat pysyvät ehjänä myös sen jälkeen. Olen silloin 36-vuotias, katsotaan sitten uudestaan.

Tuskin jätän jääkiekkoyleisöä tämän jälkeenkään, koska valmentaminen alkoi kiinnostaa viisi vuotta sitten. Suunnitelmissa on myös ammattivalmentaja-tutkinnon suorittaminen jossain vaiheessa.

Missä näet itsesi 10 vuoden kuluttua?

Olen silloin 44-vuotias… Sanotaan, että olen jossain päin Eurooppaa jonkun joukkueen penkin takana. Siinä vaiheessa on varmaan päässyt jo sen verran jyvälle valmentamisesta, että varmaan päävalmentajan paikalla. Uskon ja toivon näin….