Hyökkääjät ovat voittaneet otteluita maaleillaan, mutta Interin menestyksen takana on ollut joukkueen erinomainen puolustuspeli.
Mestaruus ratkeaa sunnuntaina. Se olisi molemmille joukkueille ensimmäinen. Helpolla kumpikaan mestariehdokas ei kuitenkaan pyhän otteluissaan selviä. Inter saa täpötäydelle Veritas-stadionille vieraakseen Pietarsaaren Jaron, jolla on kaikki edellytykset kiusata isäntiä. En usko interiläisten kuitenkaan kangistuvan kalkkiviivoilla. Paineet ovat kovat, mutta joukkue kestää ne.
Honka puolestaan vierailee Maarianhaminassa. Kotijoukkue IFK säilytti sarjapaikkansa ja voi siten pelata vapautuneesti espoolaisia vastaan. Oletan, että molemmat kärkijoukkueet voittavat ottelunsa. Håkansin pojat juhlivat mestaruutta.
Olen aikaisemmin kehunut Interin ulkomaalaisia pelaajia. Hyviä ovat olleet myös nuorten alle 21-vuotiaiden maajoukkuepelaajat Joni Aho, Mika Ojala ja pitkään loukkaantumisestaan kärsinyt Timo Furuholm. Otsikoiden ulkopuolelle ovat usein jääneet joukkueen kovat työmyyrät Mika Mäkitalo ja Severi Paajanen. Heidän työpanoksensa lähes joka ottelussa on ollut erittäin merkittävä
Maalijuhlat futiksen ”kuninkuusluokassa”
Huippuhyökkääjät voittivat otteluita Mestareiden liigan kolmannen kierroksen ensimmäisenä päivänä tiistaina. Maalitykit tekivät kaiken kaikkiaan 36 maalia.
Arsenal ja Lyon takoivat vaikeilla vieraskentillä Istanbulissa ja Bukarestissa viisi maalia. Omakin verkko soi muutaman kerran. Villarreal puolestaan löylytti kotonaan ainoaa skandinaavijoukkuetta Tanskan Aalborgia 6- 3. Tuossa ottelussa kotijoukkueen 28-vuotias Joseba Llorente Extarri tuli vaihdosta kentälle toisen puoliajan alussa. Ottelun 64. minuutilla hän aloitti maalien teon. Llorente ampui 17 minuutissa kolme maalia.
Samainen Llorente on tehnyt Espanjan liigan nopeimman maalin kautta aikojen. Hän maalasi tammikuussa 2008 Espanolia vastaan 7,82 sekunnissa. Tuolloin hän pelasi Real Valladolidissa. Entinen ennätys, kahdeksan sekuntia hitaampi oli Dario Silvalla (Malaga).
Keskiviikkona vain FC Barcelona sai maalihanat auki nuoren Bojan Krkicin johdolla, kaksi maalia. Josep Guardiolan valmentama Barca löylytti Baselin 0-5 vieraskentällä. Muut joukkueet keskittyivät enemmän puolustuspeliin. Hävitä ei saa. Sanotaan, että yksi tappio tekee hyvää sielulle, mutta liian monta häviötä ei ole hyväksi valmentajalle.
Sen sai kokea Aalborgin brittivalmentaja Bruce Rioch. Hän sai jättää torstaina joukkueen ja tilalle valittiin kakkosvalmentaja Allan Kuhn, entinen pelaajani B 1903:sta (nykyinen FC Kööpenhamina). Syyksi ilmoitettiin mm. joukkueen huono sijoitus liigassa, toiseksi viimeinen.
Nimekäs, ei vahvistus
Eurooppalainen media on koko viikon hehkuttanut kuinka AC Milan saa nimekkään vahvistuksen tammikuussa, kun David Beckham liittyy seuraan. Hän on varmasti nimekäs, tuskin vahvistus.
Toisaalta, kun Beckham tuli Kazaksthania vastaan vaihdosta sisään, niin hänen keskityksensä olivat edelleen erinomaisia. Asenne hänellä on hyvä.
David Beckham haluaa pelata maajoukkueessa. Englannin neljässä viimeisessä maaottelussa Beckham on kuitenkin pelannut vain 32 minuuttia.
Tänä viikonloppuna päättyvät Amerikan futisliigan MSL:n ja Los Angeles Galaxyn pelit. Päävalmentaja Fabio Capello on ilmoittanut että helmikuun harjoitusmaaottelussa Portugalia vastaan pelaavat vain kunnossa olevat pelaajat. Beckham tarvitsee hyvää harjoitusta ja kovia pelejä, niitä hän saa Milanissa.
Beckhamin siirrossa voittavat kaikki osapuolet. Englanti saa riveihinsä ammattilaisen loistavine potkutekniikkoineen. AC Milan saa myytyä muutaman miljoonan Beckhamin nimellä varustettuja pelipaitoja. AC Milan halusi muutama vuosi sitten Beckhamia kovasti riveihinsä.Tuolloin se ei onnistunut.
Martti Kuusela