Sekä Vanhanen että säätiön myöhempi puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) ovat saaneet tukia myös puheenjohtajina ollessaan. He ovat toisin sanoen myöntäneet tukia itselleen.
Nuorisosäätiön tehtävänä on nuorten asumisen tukeminen. Säätiö saa tukea Raha-automaattiyhdistykseltä. Säännöissä ei puhuta mitään rahan jakamisesta poliittiseen toimintaan. Vanhanen ei nähnyt toiminnassa moitittavaa.
Nuorisosäätiö oli jakanut tukea myös RAY:n hallituksen puheenjohtajalle Jukka Vihriälälle (kesk.). Jupakan takia Vihriälä jätti tehtävänsä RAY:ssä. Kaikkosen ympärillä vyyhti takkuuntui niin, että hän jätti Nuorisosäätiön.
Kokoomuksen kyljessä ovat Kokoomuspuolueen säätiö sekä Kansallissäätiö, joiden sijoitustuotoista irtoaa satojatuhansia puolueelle. Näiden säätiöiden säännöissä tehtävänä on kuitenkin puolueen tukeminen. Samoin esimerkiksi Svenska kulturfondenin asiana on tukea RKP:tä.