Hänen mukaansa tilanne, jossa puolueen johtaja ja pääministeri olisivat eri henkilö olisi suorastaan suositeltava. Puheenjohtaja voisi tällöin keskittyä puolueen johtamiseen järjestönä, mikä voisi tuoda kenttätoimintaan uutta nostetta.

Ylitalon mukaan hyviä ehdokkaita Keskustan uudeksi puheenjohtajaksi on useita, mutta kovin tarkoin nimistä on vielä liian aikaista puhua. Matti Vanhanen luopuu keskustapuolueen puheenjohtajuudesta ensi kesänä Lahden puoluekokouksessa.

Keskustan Lapin piirin puheenjohtaja Janne Seurujärvi liputtaa varovasti pääministerin vaihtumisen puolesta, kun Matti Vanhanen luopuu puolueen puheenjohtajuudesta. Seurujärvi sanoo, että perinteisesti suurimman puolueen puheenjohtaja on myös pääministeri. Seurujärven mukaan Vanhanen voi kuitenkin periaatteessa jatkaa pääministerinä, mutta silloin uuden puheenjohtajan on oltava ainakin valtioneuvoston jäsen.

Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Mirja Vehkaperä sanoo, että Matti Vanhanen voi jatkaa pääministerinä kautensa loppuun, vaikka luopuukin puolueen puheenjohtajuudesta. Vehkaperän mukaan kesän puoluekokouksessa valitaan uusi puheenjohtaja, ei uutta pääministeriä. Vehkaperä arvioi, että Vanhasen vetäytymisen jälkeen puheenjohtajaksi ilmaantuu todennäköisesti puolenkymmentä ehdokasta Vanhasen haastajaksi jo aiemmin asettuneen ympäristöministeri Paula Lehtomäen lisäksi.