Keskustan Keski-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja, toholampinen kansanedustaja Mika Lintilä harkitsee asettumista ehdolle puoluejohtajaksi ensi kesän puoluekokouksessa.
Kansanedustaja Mika Lintilän (43 v.) mukaan pääministeri Matti Vanhasen ilmoitus luopumisesta tuli täytenä yllätyksenä. Lintilän mielestä Vanhanen voi jatkaa pääministerinä vaalikauden loppuun.
Keski-Pohjanmaalta on mainittu myös toinen vahva ehdokas keskustan puheenjohtajaksi, eli kokkolalainen kansanedustaja, nykyinen varapuheenjohtaja Tuomo Puumala. Puumala (27 v.) haluaa kuitenkin vielä harkita onko hän valmis puheenjohtajuuteen. Ratkaisunsa hän aikoo kertoa maaliskuussa Keskustan Keski-Pohjanmaan piirin kokouksessa.
- Harkinta-aika on tarpeen, koska olen vasta 1. kauden kansanedustaja ja olen jo tähän mennessä saanut runsaasti vastuuta puolueessa.
Pääministeri Matti Vanhasen luopumispäätös yllätti Puumalan. Tiedon asiasta hän sai kuitenkin jo tiistaina puhelinkeskustelussa Vanhasen kanssa. Tuomo Puumalan mielestä Vanhanen voisi jatkaa pääministerinä vaalikauden loppuun, mutta asian päättää uusi puheenjohtaja.
Keskustan tulevaan puheenjohtajakisaan ennakoidaan tulevan runsaasti ehdokkaita. Keskustan puoluekokous järjestetään 11.-13. kesäkuuta Lahdessa.
Matti Vanhanen perustelee väistymistään ensi syksyn jalkaleikkauksella, joka saattaa vaatia pitkän sairasloman.