Muiden aluehallintovirastojen johtoon nimitettiin maaherra Anneli Taina (Etelä-Suomi), maaherra Timo E. Korva (Lappi), maaherra Rauno Saari (Lounais-Suomi), osastopäällikkö Elli Aaltonen (Itä-Suomi) ja kehitysjohtaja Jorma Pitkämäki (Länsi- ja Sisä-Suomi).
Hallitus päätti nimityksistä istunnossaan tiistaina.
Aluehallintovirastot perustetaan ensi vuoden alussa osana aluehallinnon uudistusta. Ne vastaavat nykyisten ympäristölupavirastojen, työsuojelupiirien sekä eräiltä osin lääninhallitusten ja alueellisten ympäristökeskusten tehtävistä. Uudistuksen myötä läänit lakkautetaan.
Samassa istunnossa liikenne- ja viestintäministeriön osastopäällikkö Juhani Tervala nimitettiin Liikenneviraston pääjohtajaksi. Liikenteen turvallisuusviraston johtoon puolestaan nimitettiin Ajoneuvohallintokeskuksen ylijohtaja Kari Wihlman.
Näihin kahteen virastoon kootaan vuodenvaihteessa liikennehallinnon kuusi nykyistä virastoa.