Kioton neuvottelujen aikaan ympäristöministerinä tominut Pekka Haavisto totesi, että neuvotteluissa on päästy eteenpäin eräissä tärkeissä kohdissa. Näitä ovat mm. kehitysmaille ja saarivaltioille annetut rahalupaukset sekä huomio, etteivät ilmastonmuutoksen "vapaamatkustajat", Yhdysvallat ja Kiina enää pääse eroon päästövähennysvaatimuksista.
Haaviston mielestä nyt esillä oleva kokouksen mahdollinen lopputulos on kuitenkin pettymys. Lopputulos olisi poliittinen julistus, mutta ei sitova sopimus. Harmillista on se, ettei varsinaisisten päästövähennysten määrästä ole sovittu mitään konkreettista.
Sirpa Pietikäisen mielestä lopputulos olisi tyydyttävä, jos mukana on kolme osiota: ilmastotoimien rahoitus, julkituotu tavoite lämpenemisen rajoittamisesta sekä jatkoneuvottelujen aikataulu. Tässä vaiheessa kaksi ensismainittua on ilmeisesti sovittu. Pietikäinen haluaa kuitenkin, että väistämättömistä jatkoneuvotteluista sovitaan Kööpenhaminassa mahdollisimman tarkasti.
Pietikäinen huomauttaa, että ilmastonmuutoksen estämisen rahoitus ja teknologia ovat jo olemassa. Puuttuu enää poliittinen yksimielisyys niiden käyttöönotosta. Joka tapauksessa tilanne on tältä kannalta katsoen rohkaiseva.