Viime yön aikana saatiin aikaan alustava sopimusluonnos ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi. Valtionjohtajat saavat sen eteensä kokouksen sopimustekstiksi. Tänään Kööpenhaminaan saapui myös Yhdysvaltain presidentti Barack Obama. Entinen ympäristöministeri Sirpa Pietikäinen ei kuitenkaan pidä sopimusesitystä riittävänä.

- Kyllä ilmastosopimus täällä syntyy. Luonteeltaan se tulee olemaan melko yleinen, niin kuin etukäteen oli arvioitavissa. Tavoitetasoltaan se ei ole riittävän kunnianhimoinen. Siitä tulee puuttumaan keinoja, millä ilmastomuutosta oikeasti kyetään torjumaan. En ole yllättynyt, että tulos on tämänkaltainen. Pettynyt olen sen takia, että meiltä on aika loppumassa kesken, jotta me voisimme tehokkaasti torjua ihmisen aiheuttamaa ilmastomuutosta, kommentoi Pietikäinen.

Tiettävästi sopimusluonnos asettaa tavoitteeksi sen, että maapallon keskilämpötila ei saisi nousta kahta celsiusastetta enempää.