Fiktio, näky: Suuren huoneen keskellä on tuoleja ringissä, jokaisella tuolilla istuu ihminen, jokainen ihminen nousee vuorollaan ylös kertomaan oman tarinansa ja jokaisen kertomuksen jälkeen muut paikalla olijat taputtavat käsiään.
Seuraava henkilö, keski-ikäinen mies nousee ylös. Hän aloittaa oman kertomuksensa sanomalla, ”Hei minä olen Tapani. Minäkin olen vinyylin kerääjä.” Näky katoaa.
Totta on, että minäkin olin yksi liki tuhannesta ihmisestä, jotka viime lauantaina – kansainvälisenä levykauppapäivänä - kokoontuivat perinteisille Hyvinkään levymessuille; ostamaan, myymään ja hypistelemään vinyylilevyjä.
Kaikki he olivat siis henkilöitä, jotka joskus vinyylilevyyn retkahtaessaan eivät ole siitä eroon päässeet. He ovat siis vinyyliriippuvaisia. Ennen kuin ovet avautuivat ostajille, urheiluhalliin saapuneet myyjät kiertelivät noukkimassa rusinat toisten myyjien pöydistä. Eivätkä he ostaneet levyä tai kahta, vaan kantoivat autoihinsa jopa satoja äänitteitä.
Olen aivan varma, että jotkut kauppiaat huomaavatkin päivän päätteeksi jääneensä taloudellisesti pakkasen puolelle; ostoja on enemmän kuin myyntiä. Vinyyliriippuvaisina tuo ei heitä edes harmita. Toiminevat seuraavana vuonna samalla lailla.
Eräs lahtelainen kaveri oli löytänyt ruotsalaisten myyjien pöydästä Hep Stars-yhtyeen_ Cadillac_ vinyylin sekä With The Beatles-albumin huippukuntoisina alkuperäispainoksina vain viidellä eurolla kappale. Miehen äänessä oli ylpeyttä, kun hän niitä minulle esitteli.
Yksi kauppias valitteli minulle nykymenoa, että kohta täällä ei enää ole vinyyleitä, kun nuoret ostavat CD-levyjä. Toinen tuli häntä lohduttelemaan, että älä itke, levysoittimia myydään entistä enemmän ja joistain marketeista löytyy yhä enenevässä määrin jopa vinyylilevyjä. Ja totta hän pakisi.
Maailmalla levykaupoissa on omat, valtavan suuret osastot vinyyleille. Kaikki merkittävimmät levyuutuudet julkaistaan vinyyleinä ja liki kaikki vanhat vinyylit prässätään uudelleen. Itse olen näin onnistunut hankkimaan lukuisia levyjä, jotka nuorena jäivät ostamatta.
Eräs tuttavani oli Hyvinkäällä myymässä kotilevystöään. Kun hämmästelin, miten hän tohtii kaupata tuollaisia helmiä, hän vastasi minulle, että nämä ovat tuplakappaleita, parempikuntoiset ovat kotona.
Kaikenlisäksi hän kertoi ostavansa kaikki hyvät levyt myös CD-muodossa. Ne ovat niitä, joita hän kuuntelee. Eihän kukaan viisas vinylisti kuluta alkuperäisprässejä. Ei niitä soiteta! Niitä kerätään, niitä hypistellään ja niiden kansitaidetta ihaillaan. Niitä tilataan ja ostetaan vaikka vaimolta salaa.
Olenkin sitä mieltä, että hyvässä tasapainoisessa kodissa on vinyylisoitin ja vinyylilevyjä. Viime viikolla tein kodistani entistäkin tasapainoisemman, sillä sain pitkien etsiskelyjen jälkeen hankittua itselleni kolme Haikaran ensimmäistä vinyylialbumia sekä Charlies-yhtyeen Julisteiden liimaajat alkuperäispainoksina ja huippukuntoisina.
Kyllä vinyyli on ihanaa!