Kiviniemi seuraa tehtävässä kansanedustaja Jouni Backmania, joka on toiminut Nuoren Suomen puheenjohtajana kuusi vuotta.
- Kahdeksan- ja viisivuotiaiden lasten äitinä tiedän hyvin, kuinka ratkaisevassa asemassa me vanhemmat olemme lasten liikuttajina. Työni on vaativaa ja aikaa vievää, mutta lasteni kanssa liikkumiselle järjestän aina aikaa. Viikkorutiiniimme kuuluvat uinti- ja pyöräilyretket. Myös hiihto ja luistelu kuuluvat lajivalikoimaamme, Kiviniemi kertoi korostaen sitä, miten tärkeänä hän pitää Nuoren Suomen tavoitteita lisätä lasten ja nuorten liikuntaa.
Nuoren Suomen hallituksen jäseniksi valittiin jatkamaan toimitusjohtaja Jari Piirainen Hiihtoliitosta, pääsihteeri Teuvo Holopainen Palloliitosta ja uusiksi jäseniksi toimitusjohtaja Heikki Hietanen Jääkiekkoliitosta sekä toiminnanjohtaja Jari Kinnunen Salibandyliitosta.
Hallituksessa jatkavat valittujen lisäksi Lounais-Suomen Liikunnan ja Urheilun aluejohtaja Jari Haapanen, Suomen voimisteluliitto Svolin pääsihteeri Maija Innanen, Suomen Kehitysvammaisten Liikunnan ja Urheilun kehityspäällikkö Virpi Remahl ja Suunnistusliiton toimitusjohtaja Mikko Salonen.
Vuosikokouksessa hyväksyttiin lisäksi toimintasuunnitelma vuodelle 2006, jolloin Nuori Suomi jatkaa lasten ja nuorten liikunnan kehittämistä urheiluseuroissa, iltapäiväkerhoissa, päiväkodeissa ja kouluissa.
Keskeisenä tavoitteena ensi vuonna on lisätä koululaisten päivittäistä liikkumista. Nuori Suomi pyrkii saamaan ensi vuoden aikana kaikki kouluympäristössä toimivat tahot mukaan liikkeen lisäämiseen.