Ottelun ratkaisu nähtiin yhdeksännessä päässä, jossa Suomen kapteenin Markku Uusipaavalniemen loistava tuplapoisto toi Suomelle kolme pistettä ja ratkaisevan 5-3 johdon. Joukkue kesti hyvin viimeisen pään norjalaisrynnistyksen ja puolusti yhden pisteen lisää ja voiton 6-3.

Ottelu oli tasainen koko ajan. Sitä leimasi hienoinen passiivisuus hyökkäysten suhteen. Kumpikin joukkue vältti yltiöpäistä hyökkäämistä ja piti huolen siitä, että toinen ei saa ylimääräisiä pisteitä. Tällä kertaa Suomen otteet kestivät loppuun saakka tasaisina ja Suomi saalisti avausvoittonsa Garmisch-Partenkirchenissä ansaitusti.

Illalla vastassa on hyvin pelannut Tanska, josta voitto parantaisi asemia sarjataulukossa ensi vuoden MM-kisoja ajatellen. Seitsemän parasta maata näistä kisoista lunastaa liput seuraaviin MM-kisoihin Yhdysvaltain Lowelliin.