Manninen patistaa hallitusta huolehtimaan nuorten työllistämisrahoista tulevaisuudessa.

- Tulevissa valtion lisätalousarvioissa hallituksen tulee kiinnittää erityistä huomiota nuorten työllistämiseen.

Valtiovarainvaliokunta lisää ensi vuoden budjettiin puolitoista miljoonaa euroa nuorten työpajoille.

- Valtio ei pysty työllisyyteen vaikuttamaan kuin enimmillään muutaman prosenttiyksikön. Taloudellinen kasvu ja yrityksille luotavat edellytykset luovat työllisyydelle tilaa.

Manninen arvioi, että jos työssäkäyvien määrä vähenee, niin talouden kasvu ei voi olla kovin merkittävää tulevaisuudessa.

Menolisäyksiä alle promille budjetin yhteissummasta

Kaikkiaan budjetin menolisäykset ovat keskiviikkona julkistetussa budjettimietinnössä 41 miljoonaa euroa.

Koko valtion ensi vuoden budjetin loppusumma on 50,5 miljardia euroa. Tulo- ja menoarvio on 13 miljardia euroa alijäämäinen. Alijäämä katetaan lisäämällä valtion veloanottoa. Vuoden 2010 lopussa valtionvelan arvioidaan olevan 78 miljardia euroa, noin 44 % bruttokansantuotteesta.

Eduskunnan tekemät menolisäykset budjettiin ovat alle yhden promillen kokonaissummasta.

Oppositio äänestyttää budjetista ensi viikolla

Suurin oppositiopuolue SDP on jo aiemmin julkistanut oman vaihtoehtobudjettinsa. SDP poistaisi teollisuuden sähköveron kokonaan ja aikaistaisi valtion laivahankintoja telakkateollisuuden työllisyyden tueksi. Myös Kristillisdemokraatit poistaisivat teollisuuden sähköveron.

Vasemmistoliitto palauttaisi kansaneläkemaksun takaisin työnantajien maksettavaksi. Puolue tavoittelee myös valtion omistaman pankin perustamista.

Vasemmistoliitto haluaisi lisätä valtion tukemaa vuokra-asuntotuotantoa, koska asumiskulut ovat nousussa. Puolue liittäisi lapsilisien korotukset indeksisidonnaiseen järjestelmään.

Kristillisdemokraatit lisäisivät valtion menoja 424 miljoonaa euroa. Puolue parantaisi mm. vanhustenhoivan ja terveydenhuollon tasoa, kumpaakin 100:lla miljoonalla eurolla. Kristillisdemokraatit vaatii myös verotuksen kotitalousvähennyksen laajentamista asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöiden kautta maksettaviin remontti- yms. kuluihin samoin edellytyksin kuin omakotiasujilla.

Budjettiäänestykset käydään eduskunnassa ensi viikolla.